tiistai 31. toukokuuta 2011

Kasvakaa pensaat, kasvakaa!


Sääkukka purkissa

Käydessäni kasviostoksilla näin kaupassa tällaisen kukan. Hyllyn reunassa luki, että se olisi sääkukka. En ollut kuullutkaan. Se sopi väriltään etupihallemme. Laitoin senkin ruukkuun. Kaikki kukkani ovat  ruukuissa.

Japanilaispihan rakentaminen on edistynyt pienen askeleen verran: pihalla odottaa antiikkikivi- ym kivikasoja ja soraa, että joku niitä paikoilleen asettelisi. Etupihalle lisättiinkin jo kivetystä.

Pihamme on näin kesällä aika paahteinen. Varjopaikkoja ei juurikaan ole. Täytyy toivoa, että kasvit pärjäävät.

Toivon pihaamme ympäröivän pensasaidan nopeaa kasvua. Ympärillä olevilta pihoilta siintää turhan selvästi kolme karsean näköistä tramboliinia. Onneksi naapureiden puut hieman peittävät noita hirvittävän näköisiä hökötyksiä, kun omista pensaistamme ei vielä näkösuojaksi ole.

torstai 26. toukokuuta 2011

Kukkaostoksilla


Ihan peruspetunioilla täytin tämän harmaan ruukun


Vaikka japanilaisvaikutteiseen pihaani (kun se joskus on valmis) ei koskaan mitään kukkapenkkejä tulekaan ei pihapiirimme ihan kukatta jää. Olen ostanut ruukkuihin kukkia. Lisäksi äskettäin istutetut pihaa ympäröivät pensasaidat sekä pari viikkoa sitten talon eteen hankkimamme riippahernepensas kukkivat molemmat keväällä. Yhdessä pikkuisessa, matalassa pensasaidassa onkin jo ujot, pienet kukat. Muuten saamme varmasti odottaa ensi kevääseen, että niissä suurempaa kukintaa esiintyy.

Moni ei varmaan voi käsittää, ettei yhtään kukkapenkkiä. Olenkin omien polkujeni kulkija enkä tee, kuten muut. Pihasta tulee ihan oman näköinen, vaikkei siitä läheskään kaikki tulekaan pitämään. Menee vielä jonkin aikaa, että itsekään olisin tyytyväinen.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kantolyhty mökillä


Mökillämme on isoja aika lahoja kantoja, jotkut aivan sisääntulopolun varressa. Kyselin täällä blogissa kerran, mitä tekisin niille. Eivät ole kauniita sellaisenaan ja poiskaan en niitä saa. Mitään kukka-asetelmaa en halua niille laittaa korkeintaan luonnonkukkia maljakkoon.

Sitten eräs fiksu lukijani keksi, että laita siihen lyhty. No,minähän ostin tuollaset lyhtykoukut ja siihen lyhdyt roikkumaan pariin kantoon. Katsoin viimeisessä Huvila ja huussi-ohjelmassa, kun laittoivat kannon päälle liuskekiven pöydän pinnaksi. Matkin sitä vähän ja laitoin liuskekiviä lomittain. Tähän pöydällehän voin laittaa vaikka niittyleinikkejä maljakkoon.

Kiitos idean äidille!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Pihan rakentaminen - ei ole helppoa


Rohtokataja

Etupihalle talon edustalle istutin tällisen rohtokatajan peittämään sen takana olevaa kaivon kantta. Laitoin pari kiveä siihen myös.

Ei ole kovin helppoa japanilaispihan rakentaminen. Minulla on paljon ideoita, mitä tekisin. Olen ottanut paljonkin selvää ja leikellyt lehdistä kuvia ja tulostanut niitä netistä. Kaiken sen kokoaminen tyylikkääksi pihaksi ei ole kovin yksinkertaista. Nukuinkin parina yönä huonosti, kun olin niin kovasti pohtinut piharatkaisuja. Jatkoin niiden ratkomista sitten yön tunteina!

Uskon lopputuloksesta silti tulevan hyvän. Vähän sain ajatuksen päästä jo kiinni. Kunpa saisi kivipengerryksiä ja terassia rakennetuksi, niiden ympärille on helpompi pihan tekoa jatkaa. Kärsivällisyyttä, tyttöseni! Kärsivällisyyttä!

torstai 12. toukokuuta 2011

Sinnikäs yrittäjä


Tämä sinnikäs kasvi yrittää löytää soran välistä jotain maata, jossa saisi kasvaa! Taisi jotain löytääkin, kun elää vielä. Tosin tätä kirjoitattessa on siirtynyt kasvien taivaaseen, sillä en halua soran keskelle rikkaruohoja. Sorry, kasvi.

Näitä sinnikkäitä tulee varmasti riittämään. Onneksi jatkossa pihaan tulevat kiveykset ja terassit pienentävät tätä alaa, jonne nämä heikäläiset yrittävät majoittua.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kasvihuone


Kasvihuone lyhdyssä


Tein kuistillemme isoon lyhtyyn  'kasvihuoneen', jonne laitoin valko- ja sinivuokkoja. Laitan sinne jonkun kesäkukan,kunhan saan ostettua.

Varsinaiset pihatyöt, terassin rakentaminen, kiveykset ym. on vielä tekemättä. Joutuvat vielä odottamaan muiden kiireellisempien töiden valmistumista. Edistystä on kyllä tapahtunut: pihaan ja talon edustalle on istutettu havupuita. Joitakin reunakiviä on hankittu. Ollaan myös sovittu etupihan laatoitustyöstä, joka toteutunee piakkoin.





perjantai 6. toukokuuta 2011

Kauhistus!



Aamulla melkein kiljaisin kauhusta, kun huomasin että viereisen naapurin pihalle on ilmestynyt lasten tramboliini! Ihan hirveän näköisiä härveleitä nämä! Meillähän on rajalla oleva pensasaita kaadettu viime syksynä ja istutettu uusi. Uudet taimet ovat n. 30 centin korkuisia eivätkä peitä tätä kauhistuttavaa näkymää millään tavalla. Menee vähän aikaa ennen kuin peittävät.

Ymmärrän, että lapset haluavat noissa pomppia. Mutta pitääkö niiden olla niin hirveän näköisiä? Missä ovat vanhempien silmät, kun mielellään katselevat muuten kauniissa puutarhassa noitä sinisenä hohtavia härveleitä? Ehkä se rakkaus lapsiin saa silmät sokeiksi.

Viime Huvila ja huussi-ohjelmassa TVssä puutarha-asiantuntija myös kauhisteli noita laitoksia, kun hänen piti asiakkaan pihalle sellainen laittaa. Hän ratkaisi asian siten, että härveli laitettiin kuoppaan niin, että vain hyppypaikka oli maan pinnalla eikä niitä rumia suojaverkkoja tarvittu. Joillakin on silmää tällaisillekin asioille.

Harmittaa, kun itse arvostaa viihtyisää ja kaunista ympäristöä ja yrittää tehdä omasta pihastaan sellaisen. Sitten voi vain voimattomana katsoa, kun tuollaiset hirvitykset tunkevat verkkokalvoille aina, kun pihassani olen.

Nämä naapurit ovat mukavia ihmisiä enkä tässä hauku heitä. Heidän makuaan kylläkin.

Pakko oli heti aamusta kirjoittaa tämä postaus. Harmittaa ihan vietävästi!

torstai 5. toukokuuta 2011

Suihkulähde!


Kirjastosta on lainassa kirja Suihkulähteet, Alan & Gill Bridgewater. Suosikikseni kirjan suihkulähdekuvista on noussut tämä tolppa, jossa on kuparista tehdyt 'putoukset'.

Tuleeko pihalle suihkulähdettä! Joskus ehkä tulee. Voisi olla kiva. Ja vesiaihe sopii japanilaispiha-teemaani.

Tänään käytiin puutarhalta ostamassa pihalle: serbian kuusi, yksi tuija, yksi rohtokataja ja etupihalle riippahernepensas. Ja tietysti multasäkkejä ja kuoriketta. Ihanaa, että saan vähän eteenpäin tätä!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Mökillä:Kanto kaskessa


Pihapuuhat keskittyvät nyt aika pitkälti mökille. Kun sekä uudessa kodissa, että mökillä ovat pihat odottamassa tekijäänsä pakko välillä keskittyä toiseen.

Mökkipihaa haravoidessa pohdin taas noita kuvassakin näkyviä kantoja. Pihalta kaadettu vuosia sitten isoja puita paljon ja silloin on kannot jätetty paikoilleen. Niiden poistaminen vaatisi varmaan koneita tai muuta yhtä järeää.

Olen miettinyt, että mitä tekisin noille? Tämäkin kanto toisen samanlaisen kanssa on pihaan tulevan polun vieressä. Ikään kuin toivottamassa vieraat tervetulleeksi! Eivät kovin edustavia.

Onko teillä mitään ideaa?

Tässä yksi lehdestä löytämäni linkki: suomalainentaimi.fi.