perjantai 21. syyskuuta 2012

Tikut sekä kiitoksia edellisistä kommenteista


Meillä on mökillä makkaratikkuja, jotka ovat liian lyhyitä. Pidemmätkin löytyy, vaikkei makkaraa paljoakaan paistekaan.  Tuli mieleeni, että lyhyistä tikuista voisi saada pihaan jotain koristetta esim. pikkuinen aita tms. No, minähän toin tikut kotiin ja tökkasin maahan. Pyörin pihalla aikani ja yritin etsiä sopivaa paikkaa, mutta ei löytynyt vielä. Nyt ne ovat tuossa ison kiven vieressä odottaen parempaa sijoitusta.

Pihassa on muutenkin mustia rautaesineitä ja sopivat teemaan, kunhan käyttötarkoitus löytyy.

Edelliseen postaukseen palaan hetkeksi:

Viimeksi postasin uudesta rakennelmasta, jonka mieheni teki pihaamme. Sain teiltä monia kommentteja. Kiitos niistä! Rakennelma on siis pergola. Olin asiasta epävarma. Lisäksi tuli paljon kehuja mieheni timpurin taidoista. Olen välittänyt kiitokset myös hänelle. Hän on taitava rakentaja ja erittäin tarkka. On rakentanut harrastuksenaan paljon kaikenlaista. Parhaillaan tekee kaidetta talomme alkuperäisen terassin päähän. 


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pergola-ko? Vai mikä?



Mies teki tällaisen rakennelman taaimmaisen terassin ja muurin viereen. En tiedä, miksi sitä kutsuisi. Pergolahan on suurempi rakennelma. Tämä on jotain muuta. Sen 'somistaminen' on vielä vaiheessa. En malttanut olla laittamatta heti lyhtyjä roikkumaan siihen. Voi, miten tykkään lyhdyistä ja kynttilän valoista! Muurin ja terassin välissä on tyhjää tilaa. Ja arvatkaapa,mitä ajattelin sinne laittaa? Ettekö arvaa? Nämä pystypuut voisivat olla hyvän näköisiä tummalla puunsuojalla maalattuna? Jotain muuta halajan vielä roikkumaan tuohon tai muurin päälle, jotain teemaani sopivaa. Jollain muullahan roikkuisi siinä jo iloisesti muutama riippupelargonia. Minähän kuljen tätä omaa, karua tietäni. Kivipolkua suorastaan.

 Tämä viritelmä on pihan laidalla, siinä mistä tullaan aidan viereltä pihaan sisään. Takaa pilkottaa naapurin suuri kuusi ja vähän taloa. Huomaa pikkuruinen aidan alku meidän pihojemme välillä. Tätäkin aidan pätkää maanittelen kasvamaan kovasti.  Ennen sen paikalla oli huonokuntoinen pensasaita. Naapurin kanssa päätettiin repiä se pois ja istuttaa uusi tilalle. Nyt vain odotellaan kasvamista... Odotellaan. Ja odotellaan.



maanantai 10. syyskuuta 2012

Hullutuksia



Koko kesän olen mökiltä tuonut aina tullessani ämpärillisen kiviä. Käyhän se niinkin. Ei sillä konstilla kovin nopeasti mitään aikaan saa, mutta onpahan jonkinmoinen lisä pihan kivisopassa. Ollaan niitä kiviä tuotu peräkärrylläkin.

Selvitettiin juuri, että tonni kiviä maksaisi kotiin kuljetettuna yli 200 euroa. Aika paljon. Täytyy katsastaa vielä muitakin vaihtoehtoja.  Ja kuinka paljon edes määrällisesti on tonni kiviä? Kivethän painavat hurjan paljon, joten kasa ei varmaan ole kovinkaan kummoinen.

Eilen mökiltä tullessa  oli naapuri juuri purkamassa kuormaa autostaan: henkilöauton perässä oli - kasa kiviä! Tarttuvaa hulluutta siis!

Pidin pienen loman mökillä ollen. Tai ei siis ollen vaan hommia tehden, jos tarkkoja ollaan. Pusikoita tuli raivattua. Raivaaminen on kivaa, mutta ei siitä syntynyt jäte: risukasat ja pilkottavat puut. Mutta nyt on avarampaa ja pihalta näkyy järvelle paremmin.

Eilen tuli hieman haikea fiilis: näin kurkiaurojen lentävän. Vaikka tykkään syksystä kovasti ei haikeudelta voinut välttyä. Sanoin niille, että 'heippa, nähdään keväällä'. Olen muutenkin alkanut puhua eläimille. Mökillä pusikoita raivatessa tuli parikin kertaa rohkea punarinta siihen ihan viereen. Juttelin sille kaikenlaista ja se kuunteli. Tuli oikein lähemmäksikin ja etsi maasta jotain ruokaa. Sitten puhuin myös pienelle sammakolle. Käskin sen mennä kauemmas, etten astu päälle. Sitten vielä yksi eläin: mökkipihassamme on muutaman kerran näkynyt kissa, joka tulee jalkoihin kiehnäämään ja pyrkii myös sisälle. Naapureiden kanssa ollaan sitä ihmetelty. Ettei vaan kyseessä olisi kesäkissa. Jos on, niin olen erittäin vihainen sellaisille ihmisille jotka kesäkissoja ottavat. Täytyy seurata tilannetta.

Ja puhunhan minä tietysti koiralleni kuten ihmisille ainakin. Kyllä se ymmärtää.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kastelukannut


Vähänkös tykkään kastelukannuista! Ei mistään muovisista kylläkään. Vaikka ei minulla totuuden nimessä sitä kasteltavaa niin paljoa olekaan.


Tämän suloisen pitsikoristeisen kannun esittelin jo aiemmin.



Kolmas, isompi kannu - sillä ihan oikeasti kastelen. Se on myös sinkitty, mutta sen pinnassa on ikäänkuin vaaleanvihreää maalia. En tiedä, millä saisin maalin pois.  Kannu on ikivanha, karun näköinen sekä painava.  Käytän sitä silti mieluummin kuin muovista. Muovi ei ole minun juttuni oikein missään asiassa.