maanantai 11. helmikuuta 2013

Katselua ja kuljeskelua


Tämä on maisema, jota katson ikkunan edessä olevasta nojatuolista. Olen asettanut sen niin, että näen hyvin lintulaudalle. Istun nojatuolissa lukemassa tai tekemässä käsitöitä. Usein nostan pääni ja katson laudan tapahtumia.

Piha uinuu vielä lumipeitteen alla. Pihavalot valaisevat ihanasti näitä lumisia maisemia. Olen lapioinut polun lintulaudalle, jotta pääsen viemään siiveikkäille ystävilleni ruokaa. Lintulauta on lumen peittämän ison kiven edessä. Tilannetiedotus: edellisessä postauksessa kerroin sairaasta varpusesta. Olen poistanut laudan alta lunta ja sinne varisseita siemeniä muutaman kerran. Lintua ei ole enää näkynyt. Ehkä lentänyt taivaallisia siemeniä syömään.

Eräänä keskiviikko-päivänä kävin taas koiran kanssa pitkällä kävelyllä. Ilma oli mitä parhain. Aurinko ei paistanut. Pakkasta oli muutama aste. Kierreltiin ystäväni kanssa läheisellä rauhallisella omakotialueella. Kun koira haisteli (ja haisteli ja haisteli...)tien varren lumikasoja minulla on aikaa katsella ihmisten koteja ja pihoja. Kovin oli erilaista: joillakin oli sekä talo että piha tiptop-kunnossa. Huomasi, että molempiin oli panostettu. Sitten oli pari niitä toisenlaisia: yhdenkin talon edessä oli pari auton romua, jotka oli sullottu kattoa myöten jotain ihme rojua. Piha oli samaa luokkaa. Olisi todella huonoa tuuria joutua asumaan tällaista vastapäätä. Mitähän tämä autonromujen haltija tuumailee iltaisin kotiin tullessaan ohittaessaan nämä näkymät? Todennäköisesti ei mitään. Muutenhan ne eivät lojuisi siinä. Mahtaisi olla vaikeata myydä asuntoaan, jos kadun toisella puolella näyttäisi tältä?

Matkan varrella oli myös uusi, rakenteilla oleva iso tyylikäs omakotitalo. Ajatella, miten ihanaa näiden asukkailla on kohta edessä: muuttaa uuteen kotiin! Se vaan on niin ihana hetki elämässä. Omassa elämässä se hetki oli pari vuotta sitten.


Olen kovin ilahtunut, kun olen lukenut kommenttejanne. Jotkut ovat kirjoittaneet, että ovat tykänneet lukea blogiani. Ajatella! Itsestä on välillä tuntunut, että kun minulla on NIIN kovin erilaista kuin monella teistä. Joku ehkä ajattelee, että voiko tylsempää pihaa olla. Ja ajatteleekin! Minulla on käynyt myös joitakin vieraita, joiden ilmeesta ja puhumattomuudesta voin vain päätellä, mitä ajattelevat! Toki on käynyt myös vieraita, joita tämä erikoinen pihani nappaa.

14 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Kyllähän ne naapurin epäsiisteydet ja autonromut saavat ostajaehdokkaat mietteliäiksi. Mutta kaikkea sattuu, kollega oli kerran myymässä hyvällä Espoon alueella rivitalon pätkää. Yksi pariskunta oli hyvin kiinnostunut, kunnes jostakin säntäsi pihalle loikkimaan oikein sporttinen ja hyväkuntoisen näköinen rotta.

Pariskunta häipyi mutisten ja kollegalla sydän jumpsutti pitkään.

Vilma kirjoitti...

Sussi: niin ajattelinkin. Ainakin omalla kohdalla tällainen tilanne olisi aika katastrofaalinen.

Sirkka kirjoitti...

Mikäs on levollisempaa, kuin katsella rauhassa kaunista näkymää ikkunastasi.
Siinä on hyvä miettiä omia suunnitelmiaan samalla nauttien luonnon kauneudesta.
On olemassa ihmisiä joille kaikenlaisen roinan kerääminen kasvaa sitä mukaan kun vain jostain tilaa löytyy. Olen lukenut, että eräskin jonka koti, kellari ja vintti olivat jo täynnä, hän teki autotallista varaston. Siellä hänen käyttämättömät romunsa ovat turvassa
sillä aika, kun hänen arvokas autonsa on säiden armoilla. Sitten hän päättää vielä rakentaa lisäsiiven, varaston ja aitan...ja lopuksi kaikki roinat ovat taivaan alla ja tontilla ei ole enää jalansijaa.
Me ihmiset olemme niin erilaisia, tavallaan hyvä, mutta turhasta roinasta eroon pääseminen olisi jokaiselle hyväksi. Mutta mikä on toiselle roinaa saattaa toiselle olla sitä mitä ilman hän ei voi olla.

Leppoisaa ja nautinnollista päivän jatkoa sinulle ja lemmikillesi.

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Naapureitaan ei aina voi valita, varsinkaan jos he muuttavat/rakentavat talonsa myöhemmin :-(

Ja kaikkia ei pihan laittaminen kiinnosta. Joillekin riittää, että tonttia sen verran tasattu ja soraa tuotu, että autot saa parkkiin ja muu osa tontista kasvaa mitä luonto sattuu lykkäämään. Toisaalta oma pihahan näyttää paremmalta kun naapurin on hoitamaton :-)

Vilma kirjoitti...

Sirkka: varsinainen keräilijä tuo kertomasi! En ymmärrä ollenkaan, ettei asuinympäristön viihtyiseeteen panosteta ollenkaan. En kestäisi päivääkään asua romun keräilijän kanssa. En päivääkään!

Vilma kirjoitti...

Onnenpähkinä: niinpä. Onneksi meillä oli naapurit jo valmiina, kun tänne muutettiin. Toisaalta: voihan ne vaihtua. Iik!

santra kirjoitti...

Ihanan seesteinen ja rauhallinen tunnelma tuossa kuvassa.

Tuija kirjoitti...

Kivat maisemat sulla, minäkin istuisin mielelläni siinä katselemassa lintuja. Se sairas lintu on varmaan jo taivaallisilla lintulaudoilla ja parempi niin.
Sun blogia on kiva lukea, ja onhan se tosi hyvä, että on erilaisia puutarhoja, mullakin on matkan varrella moni asia muuttunut. Nyt tulee puutarhaa enemmänkin luonnontilaan,niin ei siihen hirveesti voi penkkejä rakentelemaan, vähän vain. Ja meillähän on ne yhteiset "rakkaudet" kivet...:)
Muakin ihmetytää kun ihmiset pitävät vanhoja auton raatoja pihoillaan, ei tulis kuuloonkaan meillä, mä ahdistuisin moisesta.

Vilma kirjoitti...

Santra: niin minustakin

Vilma kirjoitti...

Tuija:sanoitko luonnontilaan ... jää nähtäväksi.

Minäkin ahdistuisin autonraadoista, vaikka ne olisivat naapurin pihalla...

Kruunuvuokko kirjoitti...

Pihoja on varmaan niin monenlaisia, kuin meitä ihmisiäkin. Joku panostaa viihtyvyyteen ja pihan siisteyteen ja joku toinen taas ei pahemmin välitä miltä piha tai lähiympäristö näyttää. Romunkerääjät ovat minunkin kauhistukseni, eikä vähiten siksi, että esim. autonromut saattavat pitää sisällään oljyjä, jotka ajanoloon kulkeutuvat maaperään.

Vilma kirjoitti...

Kruunuvuokko:romukerääjät ovat tosiaan kauhistuttavia - myös mainitsemastasi syystä

Kruunuvuokko kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää sinulle.

Vilma kirjoitti...

Kruunuvuokko: kuin myös sinulle!