perjantai 3. toukokuuta 2013

Mökkikausi alkoi



Mökkikausi alkoi! Tänä vuonna myöhäisestä keväästä johtuen hieman myöhässä. Ihana oli siellä olla taas muutama päivä. Tästä se alkaa: varmaan myöhäiseen syksyyn asti ollaan siellä osa viikosta. Mökkipiha on luonnontilassa. Kaikki, mitä sinne on istutettu on suoraan luonnosta mm. saniaisia. Tykkään saniaisista. Niitä oli siellä luonnostaankin, mutta olen istuttanut lisää. Mm. pähkinäpensaita on tuotu läheisestä metsästä pihalle.

Kivitöitä olen tehnyt sielläkin. Kuinkas muuten! Kivet ovat siellä ihanan sammaleisia. Olen ottanut niitä esiin.pensaiden takaa, kuten tässä alakuvassa olevan kiven. Se oli aivan puskien peitossa. Komea kivi, eikö? Sääli olisi puskissa piilotella.

Järvestä lähti jäät. Joka kevät järvellä majailevat laulujoutsenet tulivat taas meidän rantaamme. Niiden trumpetin töräyksiä muistuttavat äänet kaikuvat järvellä kuuluvasti. Noissa linnuissa on jotain jaloa. Telkät ja sorsat kuhertelivat rannassa myös. Järveltä kuului myös ihanien kuikka-lintujen ääni. Se on paras luonnon ääni, jonka tiedän! Tiaiset ja kirjosepot tutkivat pesimispaikkoja.  Kuulin myös peipposen laulavan ja ihana punarinta kävi tervehtimässä muutamaan otteeseen.

Ihana kevät!


6 kommenttia:

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Ah, sammaleiset kivet!

Vilma kirjoitti...

Onnenpähkinä: eikö olekin ihanat!

Sussi kirjoitti...

Mitä enemmän saisi sammalta ja sammaleisia kiviä pihaan, sen kauniinpaa:)

Vilma kirjoitti...

Sussi:mökillä noita sammalkiviä on ja olen yrittänyt kotipihaankin saada vaihtelevalla menestyksellä.

Sirkka kirjoitti...

Ihana postaus, josta huokuu rauhaa olla omien ajatusten kanssa luonnon helmassa.
Itsekkin aamuvarhaisella katselin kuinka kauniisti oli kivet sammaloituneet tässä metsikössä ja kuinka aamuauringon säteet siihen laskeutuivat. Kaunista.

Ihanaa kevään jatkoa nautinnollisin tuntemuksin!

Vilma kirjoitti...

Sirkka:nautin kyllä todella mökillä kevään puhkeamisesta.