tiistai 17. helmikuuta 2015

Tekemisiä ja tekemättä jättämisiä



Hankin alakuvassa olevan kirjan. Minulla on hieman vaikeuksia osata leikata puita ja pensaita oikein. Kirja oli pienoinen pettymys: siellä oli paljon sellaisia pensaita ja puita, joita minulla ei ole. Mutta jotain apua saan siitä kai silti. Minulla on yläkuvassa oleva serbian kuusi, jossa latva on haarottunut kahdeksi. Luin kirjasta, että toinen haara pitäisi leikata ja toinen tukea kepin avulla puuhun. Myöhäistä, sillä kuva on viime talvelta ja latva hujahtanut tosi paljon pidemmäksi. En usko, että leikkaus enää kannattaa. Täytyy toivoa, että puu kestää repeytymättä.




Alakuvassa on mökiltä tuotu pieni palanen raudoitusverkkoa odottamassa lumisella pihalla. Kunhan lumi sulaa alan sitä sovitella, jos saisin siitä hieman inspiraatiota. Minulla on sen suhteen pari ideaa. Tarvitsen sitä paljon lisää, mutta kokeilut aloitan tällä pätkällä. Sitä lienee saatavissa eri 'silmäkoolla' vai mitenköhän asia ilmaistaan?



maanantai 9. helmikuuta 2015

Lunta, paljon lunta ja kaikkea muutakin



Viime päivinä on aurinko hetkittäin pilkahtanut piiloutuen sen jälkeen taas pilviverhon taa. Lunta ollaan saatu enemmän ja vähemmän riippuen paikkakunnasta. Meillä sitä on tullut ihan hyvään tahtiin, kunhan alkuun päästiin. Syksy olikin ikävän sateinen ja lumeton. 

Vuodenvaihde ja uuden vuoden alku ovat olleet sellaisia aikoja, että pääni on meinannut sekaisin mennä. Ja mennytkin. On ollut sekä surua, että iloa ja kaikkea mahdollista yhtä aikaa.  Mutta eteenpäin...

Pihapolku lintulaudalle täytyy pitää auki, jotta pääsen ruokkimaan siivekkäitä ystäviäni. Puhdistin juuri äskettäin lintulaudan ja vein uudet siemenet. Aluksi eivät pitäneet uudesta talviruokaseoksesta, rakeista, jossa oli eri viljalaatuja ja rasvaa. Huomaan, että nyt se on alkanut maistua paremmin kuin auringonkukan siemenet.


Kun on pakkasta, lumikin pysyy pihalamppujen päällä.


Norjan angervot ovat lumen peitossa nekin.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Helmikuu. Helmikuun jälkeen tulee...


Pihassa on melko paljon lunta. Sitä on satanut viime päivinä. Lisää lienee tulossa. Lumihangessa näkyy joidenkin kulkijoiden jälkiä. Lintulaudan alla niitä jälkiä on enemmänkin. Lintujen suuremmaksi osaksi. Vähitellen sitä alkaa odotella aikaa, että se sulaisi. Olisi niin paljon tekemistä...



Se on helmikuu, kuulkaas! No, ei ole voinut huomaamatta että olette siitä erittäin tietoisia: Blogejanne lukiessa olen havainnut teidän jo innokkaasti siemeniä kylvävän. Siitä se alkaa!


Minä jo niin haluaisin mökkikauden alkavan! Kova polte sinne! Tokikin sinne voisin nyt jo mennä, mutta mitä teen lumisessa pihassa? Onhan mökillä kuin  rauhaisan luonnon sylissä, joten onhan siellä toki talvellakin mukava olla.

Hankittiin mökille viime syksynä Biolanin kompostori. Syksyllä jäi sen käyttö vähäiseksi, kun mökkikausi jo päättyi. Jännä nähdä, miten 'tulemme toimeen keskenämme', kun tositoimet alkavat!

Viime vuonna pidin mökkiblogia erikseen. Nyt tuumailen, että jos postaan mökkiasiat täällä? En ole varma. Teillä ei liene siihen mielipidettä?