maanantai 9. helmikuuta 2015

Lunta, paljon lunta ja kaikkea muutakin



Viime päivinä on aurinko hetkittäin pilkahtanut piiloutuen sen jälkeen taas pilviverhon taa. Lunta ollaan saatu enemmän ja vähemmän riippuen paikkakunnasta. Meillä sitä on tullut ihan hyvään tahtiin, kunhan alkuun päästiin. Syksy olikin ikävän sateinen ja lumeton. 

Vuodenvaihde ja uuden vuoden alku ovat olleet sellaisia aikoja, että pääni on meinannut sekaisin mennä. Ja mennytkin. On ollut sekä surua, että iloa ja kaikkea mahdollista yhtä aikaa.  Mutta eteenpäin...

Pihapolku lintulaudalle täytyy pitää auki, jotta pääsen ruokkimaan siivekkäitä ystäviäni. Puhdistin juuri äskettäin lintulaudan ja vein uudet siemenet. Aluksi eivät pitäneet uudesta talviruokaseoksesta, rakeista, jossa oli eri viljalaatuja ja rasvaa. Huomaan, että nyt se on alkanut maistua paremmin kuin auringonkukan siemenet.


Kun on pakkasta, lumikin pysyy pihalamppujen päällä.


Norjan angervot ovat lumen peitossa nekin.

14 kommenttia:

  1. Olen myös huomannut, että linnut ovat varovaisia uuden ruuan suhteen. Meillä suosikkina ovat pähkinät ja mustarastainen ehdoton suosikki on rusinat.

    VastaaPoista
  2. Sussi:meillä ei ole tänä vuonna mustarastaita käynyt. Niitä haluaisin myös meille.

    VastaaPoista
  3. Toivon virkistystä kevääseesi!

    "Linnut voivat tehdä mitä vain, kyllähän sinä linnut tiedät".
    (Pekka Sammallahti, 1992)

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti kaikki huolesi ovat jo takanapäin.

    Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle.

    VastaaPoista
  5. toivottavasti ikävät asiat ovat jo takanapäin ja ilontäyteiset kevätpäivät edessä!
    Meillä ovat jo hanget huvenneet ja aurinkokin on paistanut iloisesti muutamana päivänä. Keväiset fiilikset alkavat olla vallalla :)
    Ostin myös joskus niitä vilja-rasvarakeita, linnut tekivät kapinan ja menivät naapurin lintulaudalle syömään!
    Mustarastaille olen laittanut puolitettuja omenoita,
    niitä ne käyvät innokkaasti nokkimassa.

    VastaaPoista
  6. Kruunuvuokko:parempaan suuntaan menossa, kiitos

    VastaaPoista
  7. Suvikummun Marja:parempaan päin. Kiitos.

    Meillä eivät ensin syöneet, mutta sitten innostuivat

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä sinulle Vilma! Aurinkoenergia antaa voimaa:)

    VastaaPoista
  9. Maarit:kiitos. Aurinko taitaa lähiaikoina paistaakin, kuten tälläkin hetkellä.

    VastaaPoista
  10. Tänä talvena on kyllä lunta reilusti :)

    VastaaPoista
  11. Pirjo:minusta se on vaan hyvä juttu!

    VastaaPoista
  12. Lumi on niin kaunista talvella puhtaan valkoiset maisemat ympärillä, niinkuin kuvissasi.
    Pakkaset saisivat pysyä vain vähän kauemmin,niin kauneus ei katoaisi tiuhaan tahtiin niinkuin se on ainakin täällä meilläpäin. Sää on välillä plussaa ja aurinko paistaa sulattaen lumet sohjoksi, sitten taas pakastaa ja on pliuksasta.
    Hyvä on ruokkia lintuja, kun sen on aloittanut ja niin kauan kunnes lumet ovat sulaneet.

    Eteenpäin mennään ja toivotaan, että polut olisivat onnea tuovaa hyvän mielen kera.
    Hyvin mielin askeleet nousisivat auringon polkuja astellessamme kauniin ajatuksin.

    Kaikkea hyvää toivoen tähänkin päivääsi.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!