torstai 30. heinäkuuta 2015

Viileän kesän viettoa ilman valitusta

 Olen kertonutkin, että mökkipihaan olen koonnut niittykasveja. Joitakin viime kesänä keräämistäni on hävinnyt, mutta on maasta noussut istuttamiani tänäkin kesänä. Siirsin niittykasvien joukkoon muualta pihalta harjaneilikat, vaikkeivat ne niittykasveja olekaan. Loppukesän kukkijoista on pulaa. Haluaisin sinne vielä lisääkin sellaisia. Olen aivan hullaantunut ketoneilikoihin. Sellaisia on saatava!


Kävin kaivamassa läheiseltä pellolta pihaan lisää päivänkakkaroita. Niitä oli siellä ennestäänkin, mutta ei lisä pahaa tee. Niitystä tulee loppukesästä vähän ikävän näköinen, kun alkukesän kukkijat kuolevat. En tiedä, miten ratkaisen tämän. Ajattelin sijoittaa samat kasvit ryhmiin, jotta saan niiden välistä epäsiistin heinikön leikattua. En tiedä onnistuuko sillä tavallakaan, mutta kokeillaan ainakin.

Mökin terassille ostin alkukesästä tällaisen erikoispelargonian. Ei ole kovin kummoinen kukkimaan, johtuneeko viileästä kesästä?

Ostin alkukesästä myös tomaatin ensimmäistä kertaa. On tehnyt paljonkin tomaatteja, mutta jotka yhä ovat raakoja. Johtuneeko sekin viileästä kesästä? Tomaattiämpäri on aurinkoisella paikalla.


Mökin seinustalla on tällainen melko vaatimaton kasvilaatikko, josta napsin ruoanlaittoon vähän vihreää.


Mökkipihassa on sadevesimittari. Joku sanoi, että vain VANHAT ihmiset laittavat niitä pihaansa! Okei, olen tällä mittarilla mitattuna siis vanha. Ettäs tiedätte, mitä se merkitsee jos harkitsette sadevesimittaria pihaanne! Mittarille on ollutkin käyttöä tänä kesänä.

Välillä harmittaa lukea ruikutuksia tämän kesän säästä. 'Koska se kesä oikein alkaa?'-tyyliin. Minulla kesä on ollut  jo hyvän aikaa. Tällä kertaa vaan viileä ja sateinenkin kesä. Sää on minulle pukeutumis- ja asennekysymys. En tosin pahastuisi minäkään aurinkoisista, lämpimistä ilmoista, mutta nyt on tällaista.

8 kommenttia:

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Äitini oli ahkera sadevesimittarin käyttäjä, eli jos vaan erehtyi kysymään onko heillä satanut, niin tiedon määrästä sai tarkasti :-) Miestäni 'kiusaan' sanomalla että ostan pihallemme sademittarin ... ehkä sitten vielä vanhempana :-)

Pirjo kirjoitti...

Mukava idea tuo niitty. Ketoneilikka on kieltämättä aivan ihana :)

Vilma kirjoitti...

Onnenpähkinä:mutta muista, mitä sadevesimittarin hankinta tarkoittaa!

Vilma kirjoitti...

Pirjo:joo, niitty on kiva, kunhan opin vielä 'käyttämään' sitä!

Luomulaakso kirjoitti...

Olenkin sitten ollut vanha jo reilut 8 vuotta, sillä ostin sadevesimittain, kun nykyiseen kotiin muutimme. :D

Vilma kirjoitti...

Luomulaakso:nytpä sitten tiedät senkin!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Voi Vilma, ihanan niityn saat varmaan aikaan vuosien saatossa. Nyt jo näyttää hyvältä. Minun mummolassa oli kukkaniityllä harjaneilikoita ja mielestäni ne kuuluu sinne. Olenkin pienenä tyttönä kutsunut niitä Mummonkukiksi. samoin sieltä löytyi peurankelloja jotka on perennoja. mutta näkymä on vieläkin mielessä niin kaunista se oli lapsen mielestä.
kauniita kesäpäiviä sinulle.

Vilma kirjoitti...

Pajupirtin Kaisa:harjaneilikat ovat mökkitontin perintöä: niitä ollut täällä jo ennen minua. Nyt laitoin lisää.