tiistai 29. syyskuuta 2015

Minun pihani

Aika ajoin minulle tulee tarve selittää tätä minun erilaista pihaani. Johtunee varmaan siitä, että kun olen koko kesän katsellut teidän blogienne kukkaloistoa. Täällähän sitä ei näe. Olen lähtenyt eri tielle tämän rakentamisessa. Olen omien polkujeni kulkija muutenkin. Taas selitän, mistä elementeistä pihani koostuu.

Keskeinen asia pihallani on suihkulähde, joka on kivien ympäröimä. Itse suihkulähde on karun puoleinen, mutta sopii teemaan.

Koska piha on soraa täynnä meillä on paljon terassipinta-alaa. Puu-pinnalla on mukava käyskennellä. Pieni koiranpentuni näyttää, miten mukava! Yksi keskeinen asia: muuri ja pergola näkyvät taustalla.



Koska soralla on ikävä kävellä olen upottanut astinkiviä, johon jalkansa asettaa. Mittasin oikein mitalla omien askeleideni pituuden, jotta kivet tulisivat oikeille kohdille. Ensimmäisen kerran näitä asentaessa en niin tehnyt ja kivillä oli hankala kävellä, kun askeleet osuivat aina väärin.



On minulla kasvejakin, lähinnä havu-sellaisia. On muitakin pihapiiriin sopivia. Lisääkin on tulossa, kunhan saan aikaiseksi.

Erilaiset kivet ovat keskeinen osa pihaani. Tässä sammaleisia sellaisia. Olen raahannut monia kiviä mökiltämme, kuten nämä kuvan kivet. Suurimmat on tuotu tontille kaivinkoneella rakennusvaiheessa.

Erilaiset esineet koristavat pihapiiriäni. Viimeisin hankintani on nämä linnut. Niissä olevan muovipäällysteen poltin takassa. Odotan vielä ruostumista. Sellaisia esineitä, jotka sopisivat tänne on vaikea löytää. Osan esineistä olen tehnyt itse betonista, risuista, rautalangasta.

Helppoa tällaisen pihan rakentaminen ei ole. Toisin luulin tänne muuttaessa. Mutta vähitellen olen saanut tästä tyyliini sopivan. Mutta matkaa on vielä kuljettavana ja paljon tehtävää.

Tulipahan taas selitettyä!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Pieni muutos etupihalla


Olin jo pitkään katsellut, että tämä etupihalla oleva riippahernepensas ei juurikaan erotu norjanangervoaidasta. Eli se on väärässä paikassa.

Pensas siirrettiin keittiön ikkunan eteen. Kivirenkaassa oli aiemmin vuorimänty. Pensaan irrottaminen ei käynytkään ihan tuosta vain. Se oli tosi tiukasti kiinni. Hiki päässä yritettiin sitä irrottaa, kun oli kasvattanut sellaisetkin juuret. Naapurin mies aikansa meidän touhuja katseli ja tuli oman lapionsa kanssa auttamaan. Ja irtosihan se! Juuria piti vähän katkoa. Toivottavasti pensas rajuista toimenpiteistä huolimatta jatkaa eloaan uudessa paikassa. Paikka on huomattavasti edellistä parempi. Naapurin avulias mies sai palkakseen avusta ylimääräiseksi jääneen vuorimännyn.


Riippahernepensaan tilalle kulmaukseen tuli tuija. Järjestelin kulmausta muutenkin uudelleen. Tosin se on hieman vielä kesken.


Tämä muurahainen muutti kivineen kulmaukseen.

Olen tyytyväinen tähän muutokseen. Etupiha tarvitsee muutenkin kohennusta. Olemme tyytymättömiä kivituhkaan ja se pitäisi vaihtaa karkeampaan kivilaatuun.

Täytyy taas todeta, että on meillä ihania naapureita täällä!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Pergolan kehittäminen nytkähti hieman eteenpäin

Pari vuotta tämä pergolan alku on ollut tässä vaiheessa. Tosi hitaasti edetään! Olen tyytyväinen jo tästä. Pystypuut täydensivät  alla olevaa kaarevaa muuria.



Tänä syksynä edettiin sen verran, että pystytolppien väliin saatiin kauan kaipaamani raudoitusverkot. Nyt sain koristeita jo vähän paikalleen (alla). Vielä pitäisi saada puulaatikot tuohon muurin päälle. Ehkä sitten joskus - vuoden, parin päästä!


Ostin nämä lintuaiheiset amppelin pidikkeet viime syksynä. Olen heikkona lintu-aiheisiin, joten otettavahan ne oli! Ongelmana oli, että niissä oli muovipäällys. Eikä se käy ollenkaan tähän! Yritin repiä muovia veitsellä pois, mutta se oli aivan liian työlästä. Sitten keksin: poltan nämä takassa. Ja hyvät tuli! Nämä ruostunevat (toivottavasti) vielä.  Alla on kuva näistä muovipäällysteisinä.


perjantai 4. syyskuuta 2015

EI! EI! EI!

Koiranpennun kanssa kotipihalla.

'Täällähän on kaikkea mielenkiintoista'


EI, et ota niitä pajupalloja!

EI, et juo siitä lintukylvystä!

EI, et juo myöskään suihkulähteen vettä!



EI, et mene siihen muurahaisen tuntosarvien eteen!  Ettei osu silmiin.


 EI, et ota sitä risulinnun päätä suuhusi!


EI, et syö sitä sammalta!


EI, et revi niitä kasveja! EI! EI! EI!