tiistai 29. syyskuuta 2015

Minun pihani

Aika ajoin minulle tulee tarve selittää tätä minun erilaista pihaani. Johtunee varmaan siitä, että kun olen koko kesän katsellut teidän blogienne kukkaloistoa. Täällähän sitä ei näe. Olen lähtenyt eri tielle tämän rakentamisessa. Olen omien polkujeni kulkija muutenkin. Taas selitän, mistä elementeistä pihani koostuu.

Keskeinen asia pihallani on suihkulähde, joka on kivien ympäröimä. Itse suihkulähde on karun puoleinen, mutta sopii teemaan.

Koska piha on soraa täynnä meillä on paljon terassipinta-alaa. Puu-pinnalla on mukava käyskennellä. Pieni koiranpentuni näyttää, miten mukava! Yksi keskeinen asia: muuri ja pergola näkyvät taustalla.



Koska soralla on ikävä kävellä olen upottanut astinkiviä, johon jalkansa asettaa. Mittasin oikein mitalla omien askeleideni pituuden, jotta kivet tulisivat oikeille kohdille. Ensimmäisen kerran näitä asentaessa en niin tehnyt ja kivillä oli hankala kävellä, kun askeleet osuivat aina väärin.



On minulla kasvejakin, lähinnä havu-sellaisia. On muitakin pihapiiriin sopivia. Lisääkin on tulossa, kunhan saan aikaiseksi.

Erilaiset kivet ovat keskeinen osa pihaani. Tässä sammaleisia sellaisia. Olen raahannut monia kiviä mökiltämme, kuten nämä kuvan kivet. Suurimmat on tuotu tontille kaivinkoneella rakennusvaiheessa.

Erilaiset esineet koristavat pihapiiriäni. Viimeisin hankintani on nämä linnut. Niissä olevan muovipäällysteen poltin takassa. Odotan vielä ruostumista. Sellaisia esineitä, jotka sopisivat tänne on vaikea löytää. Osan esineistä olen tehnyt itse betonista, risuista, rautalangasta.

Helppoa tällaisen pihan rakentaminen ei ole. Toisin luulin tänne muuttaessa. Mutta vähitellen olen saanut tästä tyyliini sopivan. Mutta matkaa on vielä kuljettavana ja paljon tehtävää.

Tulipahan taas selitettyä!

16 kommenttia:

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Ihanan erilainen piha! Tykkään kivistä, ruostuneesta raudasta ja betonista :-)

Sussi kirjoitti...

Kuvista välittyy niin vahvasti sopusointu ja rauha, etten yhtään ihmettele valintojasi. kaunista!

Vilma kirjoitti...

Onnenpähkinä:kiitos! Niin minäkin tykkään noista!

Vilma kirjoitti...

Sussi:voi, kiitos! Rauhaa tavoittelinkin.

Elise kirjoitti...

Erilaisuus ei ole tippaakaan pahasta. Piha voi olla todella kaunis ihan ilman kukkiviakaan kasveja. Tämä piha on tyyni ja esteettinen. Itämainen vivahde on myös vahvasti läsnä, vaikket näytäkään tarvinneen siihen bambuja tai itämaisia kivilyhtyjä.

Cheri kirjoitti...

Jännän erilainen puutarha. Tuollaisen luominen on varmasti paljon vaikeampaa kuin perinteisen kukkapuutarhan. Pidän kovasti kivistä, mutta niiden siirtely on turhan raskasta puuhaa :) ihana pikku koiruli.

Vilma kirjoitti...

Elise: ei olekaan pahasta. Välillä vaan itselle tulee sellainen olo, että moni ajattelee tämän pihan olevan todella tylsä. Vaikka itseä vartenhan se on. Ihanaa, jos koet sen tyynenä ja esteettisenä ja vivahteen itämaisena. Olen siinä mielessä onnistunut.

Vilma kirjoitti...

Cheri: tämän tekeminen on tosiaan ollut melko vaikeaa ja eihän se vieläkään valmis ole. Kivien siirtely on tosiaan välillä aika vaikeaa eikä onnistu omin voimin. Koiruli on pääosin ihana, joskus raivostuttava.

Pirjo kirjoitti...

Hyvälle näyttää ja persoonalliselle. Ei tarvitse selittää, jokainen tosiaan tekee omanlaistaan pihaa :)
Vaikkakin minä kasvikeräilijä huomaan selitteväni kanssa viherrakentajille omaa sillisalaattipihaa. Kun puutarhurilla pitäisi olla sopusointuinen ja selkeä piha, vissiin ;)

Kruunu Vuokko kirjoitti...

On paljon puutarhoja, joissa pääosassa eivät suinkaan ole perennat ja kesäkukat, vaan esteettisyys ja kauneus luodaan muulla tavalla. Sinun puutarhasi kauneus perustuu valitsemiisi materiaaleihin ja niitä ei todellakaan tarvitse millään tapaa vähätellä tai selittellä. Olet luonut hienon, oman näköisesi puutarhan ja mielestäni on pelkästään eduksi, ettet ole tyytynyt tavanomaisiin ratkaisuihin.

Minulla olisi sinulle haaste blogissani. Toivottavasti otat sen vastaan.

Maarit kirjoitti...

Pidä oma tyylisi! Sillä se on kaunis ja harmoninen!

Vilma kirjoitti...

Pirjo:ei sinulla mikään sillisalaatti ole. Olen ihaillut tyyliäsi monesti vaikka onkin eri kuin minulla.

Vilma kirjoitti...

Kruunuvuokko: kiitos kauniista sanoistasi!

Vilma kirjoitti...

Maarit:niin ajattelin kyllä tehdäkin!

maatuska kirjoitti...

Sinulla on kivan erilainen piha ja kivet ovat aina IN :) Tykkään tyylistäsi, varmaan juuri kivien ansiosta. Pelkät kukat ei tee välttämättä puutarhaa.

Vilma kirjoitti...

Maatuska:kiitos sanoistasi!