lauantai 15. huhtikuuta 2017

Mökkipihan kukkapenkkien tarkastelua huhtikuussa

 Edellisessä postauksessa kerroin olleeni yksin mökillä. Kiinnostuneena tutkin viime kesänä istuttamiani kasveja.

Lamoherukoissa on jo lehtien alut! Ilahduin kovasti tästä! Eikä vähiten siitä syystä, että nämä taimet olivat todella kalliita.


Muutama ystävältä saatu bellis ovat ihan kuosissa nekin.

Kaukaasian maksaruoho näytti virkeältä. Olin ollut syksyllä viisas ja merkinnyt kaikkien istuttamieni kasvien paikat kepillä. Kaikissa istutuspaikoissa ei näkynyt vielä mitään, joten on hyvä tietää mihin eloa pitäisi tulla.

 Nepalin hanhikki voinee ihan hyvin.


 Tuoksukurjenpolvi, kaipa se on kunnossa? Syksyllä lienee vaihtaa värin tuollaiseksi punertavaksi?


Olen nähnyt teillä hienoja pihasuunnitelmia. Tämä minun kukkapenkin kartta näyttää lähinnä säälittävältä! Mutta oli tarpeen, kun yritin miettiä mitä minnekin olin istuttanut. Pihaa haravoidessani en millään muistanut noiden kasvien nimiä. Onneksi lukivat tässä 'hienossa' kartassani!

Nyt on todella kylmä ja pakkastakin on ollut öisin. Toivottavasti kasvit selviävät. Tule jo kevät!!!!

29 kommenttia:

  1. Ihana kun teillä on jo niin keväistä, ei lainkaan lunta. Hienoja suunnitelmia olet tehnyt, kohta pääset niitä toteuttamaan. - Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Tähän aikaan on ihana kierrellä puutarhassa tarkkailemassa kasvien heräämistä. Sinulla on hieno kartta, olen huomannut, että sellainen olisi aivan välttämätön. Liian moni uusi kasvi on kadottanut nimensä. Kasvimaasta teen joka vuosi tarkan kartan, jotta vuoroviljely toteutuisi oikein, mutta kukkapenkkien suhteen en ole ollut yhtä aktiivinen.

    VastaaPoista
  3. Kartta ei ole säälittävä, vaan tarpeellinen ja sisältää juuri oleelliset tiedot. Hauskaa miten talvin nollaa kasvimuistin, mutta sehän juuri tarjoaa ihanaa löytöretkeilyä omiin penkkeihin keväällä!

    VastaaPoista
  4. Karttasi on mainio ja hyvä muistinvirkistäjä.

    VastaaPoista
  5. Anneli:No, siitä hienoudesta en tiedä... Hyvää pääsiäistä myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Cheri:huomasin, että oli erittäin käyttökelpoinen vaikkei kovin kaunis!

    VastaaPoista
  7. Tita:olin täysin unohtanut kaikki ja kartta pelasti!

    VastaaPoista
  8. Nettimartta:mainio ehkä, muttei kovin hieno! Hyödyllinen silti.

    VastaaPoista
  9. Hyvin näyttävät kasvit selvinneen talvesta.
    Kartta on hyvä olemassa suunnittelun apuna ja muistuttamassa mitä mihinkin on istutettu.
    Hyvää pääsiäistä sinulle Vilma.

    VastaaPoista
  10. Hyvässä alussa näkyvät kasvit olevan. On aina iso ilo nähdä niiden selvinneen talvesta:)

    VastaaPoista
  11. Virkeän näköisiä alkuja sinulla näyttää olevan puutarhassasi! Karttasi on oikein passeli tehtäväänsä, minulla on samanlaisia. :) Mukavaa pääsiäistä! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
  12. Hyvässä alussa ovat kasvisi! Mukavia pääsiäispyhiä :).

    VastaaPoista
  13. Hyvin tosiaan näyttääs kasvit selevinnehen. Mullaki oli aluus tuallaane karttta. Mutta sitte alakoo se kuuluusa siirtely ja kartasta tuli pelekkä sotku. Otan nykyysi vaa palio valokuvia.

    VastaaPoista
  14. Nii, nii ja Hyvää pääsiääsen jatkua, piti kirijoottamani :)

    VastaaPoista
  15. Lamoherukka on todella aikainen vihertävä, itse seuraan sen kasvua työpaikkana läheisellä istutusalueella. Kartat olisikin tosi hyödyllisiä minulta ne vaan jää usein piirtämättä. Kasvilappujen taakse kirjoitan kyllä usein paikat ja jemmaan ne. Mukavaa pääsiäistä🐥

    VastaaPoista
  16. Kruunu VUokko:samoin, hyvät pääsiäisen toivotukset!

    VastaaPoista
  17. Sussi:nyt on taas pakkasöitä, toivottavasti ovat elossa edelleen...

    VastaaPoista
  18. Tarja:hyviä pääsiäispyhiä sinulle myös!

    VastaaPoista
  19. Navettapiika:olen piirtänyt kartan lyijykynällä ja siinä näkyykin pyyhekumin jälkiä, kun olen kasveja siirtänyt...

    VastaaPoista
  20. Minna:minulla ekaa kevättä lamoherukka. Minullakin on kaikki kasvilaput tallessa.

    VastaaPoista
  21. Pääasia, että kartta toimittaa asiansa. Onpa siellä keväistä. Olen mökillä ja täällä on vielä piha lumen peitossa. Onneksi metsä on jo sula.

    VastaaPoista
  22. Ei ole mikään säälittävä kartta ja siitä oli jo heti sulle apua!
    Ihailen noita silmuja ja alkuja, täällä kun ei näy vielä mitään. Maassa lunta ja jäätä.

    VastaaPoista
  23. Ansu:kyllä se asiansa toimitti hyvinkin. Onneksi meillä ei ole lunta, vaikkei lämmintä olekaan.

    VastaaPoista
  24. Maatuska: toivottavasti tulisi lämpimämpää, että pääsisi kevät täyteen vauhtiin!

    VastaaPoista
  25. Sieltä nousee lupauksia kesästä, vaikkakin kovin koleaa keli on ;)

    VastaaPoista
  26. Pirjo:sitä odotellessa! Aivan liian koleaa!

    VastaaPoista
  27. Huomasin blogisi ja on kiva katsella eri tyylisiä pihoja. Minä itsekin rakastan kiviä. Meillä mökillä on niitä aika vähän, mutta on kumminkin. Ja mitä tulee niihin karttoihin, niin minulla vaihtuu tällä hetkellä niin paljon kasvien paikat, että paperi voi olla huomenna jo vanha. Mutta ehkä joskus. Jään seuraamaan jatkossakin liityin lukijaksi. Käy tutustumassa blogissani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
  28. Nila:kiva, että huomasit blogini ja lukijaksikin tulit! Minullakin kasvien paikat vaihtuivat ja siksi kartta piirretty lyijykynällä. Pyyhekumille ollut käyttöä.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!