perjantai 12. toukokuuta 2017

Istutuksia

 Kävin vähän kasviostoksilla. Pihassa on yksi osan päivästä varjossa oleva alue, johon haluaisin kasvin. Luin netistä, että pallotuija viihtyisi vähän varjoisammassakin paikassa. Kokeillaan. Ostin myös mehikasveja ja maksaruohon. 

Koskahan uskallan nämä istuttaa, kun on niin kylmää? Päivät nämä ovat olleen ulkona. Yöksi olen nostanut ne sisään.

 
 Mehikasvit laitan tähän nyt vielä vaatimattoman näköiseen alueeseen. Siihen on tulossa mehitähtinurkkaus, jos hyvin käy. Aluetta voi tarvittaessa laajentaa ottamalla kiviä pois.

 Pallotuijan laitan tähän kohtaan aidan viereen. Siellä oli tuo kataja, joka sanoi sopimuksen yksipuolisesti irti. Aurinko paistaa tähän vasta myöhään iltapäivällä.

 Yhden istutuksen jo teinkin etupihalle: rautalankakukat saavat kukkia tässä tämän kesän.

Tuolla aiemmin, pari postausta taaksepäin kerroin saaneeni tällaisen linnun lahjaksi. Ihmettelin tuota rautatappia keskellä. Se oli tarkoitettu talipallolle. Laitoin siihen nämä koristeet talipallon sijaan.

Pihalla paistaa aina aurinko, kun tämä heppu on paikalla!

26 kommenttia:

  1. Tuijan ainaki voit istuttaa vaikka heti. Varmasti päriää tuas paikas. Mullon vastaavanlaases paikas pohojoospäärys ja hyvi on kasvanu. Tuashan rautalankakukilla on hyvä paikka, eikä tartte kastella.
    Hiano lintutuunas. Puutarhaheppu nauttii selevästi auringosta :)

    VastaaPoista
  2. Navetttapiika:jos ensi viikolla tuon tuijan laittaisin. Rautalankakukkia ei tarvitse jännittää, miten pärjäävät. Puutarhaheppu on ihan parasta!

    VastaaPoista
  3. Nuo itsetekemäsi kukat eivät kylmästä välitä..onneksi..:)
    Tykkään noista havu ja mehikasveista.

    VastaaPoista
  4. Hannele-kaima:minä myös olen havujen ja mehikasvien ystävä.

    VastaaPoista
  5. Kaunis kivialue. Havut ja mehit käyvät siihen hyvin. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Anneli:kiitos. Samoin sinulle:hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  7. Astiataimia voi istuttaa periaatteessa aina, kun vain maa on sulana ja siihen pääsee kaivamaan kuopan. Itse en kuitenkaan suosi istuttamista kovin myöhään syksyllä, joten nyt on hyvä aika.
    Mehikasvit sopivat tuohon valitsemaasi paikkaan, kiven kupeeseen hyvin.

    VastaaPoista
  8. Minä olen istuttanut jo pari havupuuta. Maa on onneksi sula, vaikka aamulla oli taas pakkasta.

    VastaaPoista
  9. Tuo rautaverkko-kivipenkkisi on ihastuttava, se on supersuosikkini. Minä istuttelin kivikkoperennoja jo kolmisen viikkoa sitten, pakkasia on ollut, mutta hyvässä hengessä ovat joten uskaltaisin sinuna kyllä istuttaa vaikka heti. Heppu on suloinen nautiskellessaan auringosta :)

    VastaaPoista
  10. Kruunu Vuokko: eli ei kun kuoppaa kaivamaan! Luulen myös, että mehikasvit sopivat tuohon. Kunhan viihtyvät.

    VastaaPoista
  11. Sussi: sinäkin siis. Aamulla oli pakkasta meilläkin. Nyt on lämpimämpää.

    VastaaPoista
  12. Sametti Hortensia: voi kiitos kauniista sanoistasi - taas! Kyllä minäkin sitten uskallan. Heppu on suosikkiheppuni!

    VastaaPoista
  13. Täälläkin odottaa muutama purkki istuttamista.

    VastaaPoista
  14. Nyt voi jo hyvin istuttaa, kuten monet ovat jo sanoneetkin. Kivoja kasveja olet valinnut, sopivat suunnittelemiisi paikkoihin.
    Rautakukat ovat hienoja. Mielelläni laittaisin sellaisia omaankin puutarhaan koristeeksi.

    VastaaPoista
  15. Tuo viimeinen kuva oli ihan paras. Jossain sentään aurinkokin killottaa kivasti silmiin!

    VastaaPoista
  16. Pallotuijat ovat kivoja, mulla on niitä monta ja hyvin pärjäävät varjossa.

    VastaaPoista
  17. Havut ja kivet yhdistettyinä rautalankajuttuihin on tosi kivan näköistä. Minullakin on pallotuijia, ne taitavat pärjätä missä vaan.

    VastaaPoista
  18. Maatuska:ensi viikolla lienee lämpimämpää

    VastaaPoista
  19. Between:on kiva, kun täältä saa aina neuvoja! Tykkään itsekin noista makkaratikku-rautalankakukista.

    VastaaPoista
  20. Tita:aurinkoistahan nyt on ollut, joskin kylmää.

    VastaaPoista
  21. Ansu:nuo ovat niitä minun kotipihani elementtejä. Mökillä onkin sitten ihan eri systeemit!

    VastaaPoista
  22. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Varmasti pallotuija ja mehikasvit sopivat tuohon kohtaan. Minullakin on pari pallotuijaa varjoisalla paikalla kivikkoalueella ja hyvin ovat pärjänneet. Kaunis rautakukkaryhmä!

    VastaaPoista
  23. Tiiu:niin moni on sanonut pallotuijan pärjäävän varjossa, että pitäähän se uskoa! Kiitos!

    VastaaPoista
  24. Kiva idea oli laittaa helmet talipallon paikalle. Ihana kapistus kertakaikkiaan. Ja minulla on pallotuijia paljon mökillä, minusta niiden muotokieli on sopiva moneen paikkaan.

    VastaaPoista
  25. Nila:onhan tuunattu lintu ihan kiva! Minulla on ensimmäinen pallotuija nyt istutettuna.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!