keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Metsäpuutarha, miten jatkaisin?

Mökillä on yksi pieni osa, joka on kuin valmiiksi metsäpuutarhan alku. Paikka on melko hämärä ja siellä on sammaleisia kiviä. Olen jo hieman alkanut tehdä siitä vielä enemmän metsäpuutarhaa. Sekin (kuten kaikki projektini) on vielä kesken. Yläkuvassa otin alueesta kuvan mökin yläkerran ikkunasta. Pieni on alue, mutta kivan hämärä istuskella hellepäivänä (jos sellaisia olisi!).

Alueella on hämäryydestä johtuen melko vähän kasvillisuutta. Vuohenputket ja voikukat yrittävät tunkea tännekin. Vielä en tiedä, miten saisin väärät kasvit tuolta pois.

Taikinamarjapensaita kasvaa täällä runsaasti ja välillä revin niitä poiskin. Tykkään niistä.

Sammaleisia kiviä on täällä useita.

Vähän olen tänne kasveja jo tuonut. Kuunliljan siirsin toisesta paikasta. Olen siirtänyt myös mesimarjoja, jotka soisin enemmänkin peittävän alueen pohjaa alleen. Pieniä, sammaleisia kiviä ja puunpaloja olen tuonut myös.

Alueen reunassa on suuri kivi, joka on koko paikan kruunu.

Penkki pitää tietysti olla. Noita saniaisen näköisiä olen tuonut toisaalta. Nyt en muista noiden nimeä.

Kehitän tätä paikkaa vähitellen. Jos jollain on idea tämän kehittämiseksi, otan mieluusti niitä vastaan!

23 kommenttia:

  1. Sammaleiset kivet ovat vaan niin upeita. Menestyisikö tuolla rodot tai atsaleat?

    VastaaPoista
  2. Erinomaisia kasvivalintoja olet jo tehnyt, joten jatkaa samaan tyyliin. Penkki on just sopiva metsäpuutarhaan.

    VastaaPoista
  3. Suuret sammaleiset kivet luovat hienon tunnelman. Kyllä tuolla kelpaisi istuskella, vain helle puuttuu.

    VastaaPoista
  4. Ansu:pitääpä miettiä noita. Ei pidä liikaa puita kaataa, että sammalet pysyvät ja hämäryys säilyy

    VastaaPoista
  5. Nettimartta:penkki on tuollainen kotikutoisen näköinen, mutta minunkin mielestäni sopii tuonne

    VastaaPoista
  6. Cheri:on siellä silloin tällöin istuskeltukin

    VastaaPoista
  7. Kaunis paikka. Jos tahdot lisää kasveja metsäpuutarhaasi niin istuta metsätyypillesi ominaisia kasveja? Se olisi kaunista ja luonnonmukaista + kasvit viihtyisivät. Nyt arvailen kuvien perusteella, mutta olisiko metsätyyppisi tuore kangasmetsä tai kuivahko kangasmetsä? Tai voi olla lehtomainen kangaskin? Ilmeisesti valon määrä on kuitenkin vähäinen? Luonnonkasveista kielo, metsätähti (on ihana!), ahomansikka, käenkaalit, metsäorvokki, vuokkoja voisi kokeilla? Ruusuista voisi luonnonruusut kuten karjalanruusu mennä. Heinätkin sopisivat. Mutta nyt tosiaan vaan arvailen. Ja tietysti teet metsäpuutarhastasi oman makusi mukaisen niin siitä tulee sinulle täydellinen.

    VastaaPoista
  8. Luanto onki jo järiestäny mettäpuutarhalle hyvät puitteet. Varjohiippoja ja vuakkoja kans tyrkyttääsin. Saniaasiaki löytyy nykyysi montaa sorttia.

    VastaaPoista
  9. Minä ajattelin myös heti tuohon alueelle erilaisia lehtimuotoja omaavia saniaisia.
    Vuohenputkea on todella hankala saada hävitettyä. Alueen kattaminen parin vuoden ajaksi läpinäkymättömällä ja kestävällä peitteellä on myrkytön vaihtoehto. Senkin jälkeen kannattaa tarkkailla aluetta ja mahdolliset vuohenputken alut poistaa heti. Hankalaa ja pitkäkestoista kasvin nujertamista.

    VastaaPoista
  10. Satu:ja saatu tekemättä itse mitään!

    VastaaPoista
  11. Sametti Hortensia:kiitos perehtymisestä! Nyt pitäisi ensin määritellä metsätyyppi! En ole ajatellutkaan asiaa siltä kantilta.

    VastaaPoista
  12. Navettapiika:niitä varjohiippojahan omassa pihassasi esittelitkin. Saniaisista tykkään ja niitä kolmea sorttia tuolla onkin.

    VastaaPoista
  13. Kruunu VUokko:vuohenputket ovat koko pihan ongelma! Täällä on sen verran varjoista, etteivät kauhean hyvin viihdy, mutta ovat siellä kuitenkin!

    VastaaPoista
  14. Minun aivoni on jäässä, mutta hyvä alku on jo sinulla. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  15. Pieni tarkennus, siis hyvä alku on jo sinulla puutarhassasi.

    VastaaPoista
  16. minusta siellä on jo nyt tosi kaunis tunnelma. Kuvista välittyy rauha ja harmonia.

    VastaaPoista
  17. Kaunis ja tunnelmallinen alue! Kiva nähdä jatkossa, miten se kehittyy. Paljon hyviä vinkkejä kasvivalintoihin olet jo saanutkin. Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Onpa kaunis alue. Tykkään kovasti tästä luonnonläheisyydestä. Varmasti tästä tulee aivan ihana paikka. Oletkin saanut jo runsaasti ehdotuksia kasvivalintoihin. Itse tykkäisin saniaisista tuollaisessa ympäristössä. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  19. Anneli:minäkin tykkään paikasta, kun on niin erilainen muuhun pihaan verrattuna. Saniaiset ovat hyvä vaihtoehto, niitä olen lisää tuonutkin.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!