lauantai 19. elokuuta 2017

Ja taas vaihdetaan paikkaa!


Mökin eteläpenkkiin olen viime vuonna istuttanut 4 syysleimua. Yksi kukkii ihan intona, muut vasta availevat kukkiaan eikä niin runsaina.




Iso niittyhumalankin kukat alkavat avautua. Nämä, kuten monet muutkin pihan kasvit ovat ystäviltä ja naapurilta saatuja. Mökkinaapurin rouva sanoikin, että tuolla hänenkin kukkapenkissään ' kukkii moni ystävä'. Sain tältä naapurilta pari kasvia minäkin. Jokaisen kasvin kohdalla aina muistan henkilön, jolta sen sain.

Shellin kukkulalla ovat sammalleimut lopettaneet kukintansa aikaa sitten. Kaukaasian maksaruoho vasta aloittelee.


Mäntypenkkiin istutin mökkinaapurilta saamani kuunliljan. Ennestään siellä olikin jo kahdelta toiselta saamani kasvit. Toki olen ostanut kasveja itsekin. Mäntypenkin harjaneilikat on sade piessyt rumiksi.

Isomman kuunliljan sain naapurilta. Valeistutin sen aluksi, kun en tiennyt, mihin sen laittaisin. Siirrättekö te istuttamianne kasveja toisiin paikkoihin? Minä olen tehnyt sitä vaikka kuinka paljon! Heti ei voi aina tietää, missä olisi sopiva paikka. Joku kasviparka on vaihtanut paikkaa jo useamman kerran. Ei kai ne siitä oikein pidäkään, mutta ei voi mitään.

22 kommenttia:

  1. Olisi kyllä tosi hienoa, jos osaisi rakentaa heti täydellisen kukkapenkin, jossa värit ja kasvien koko sopisivat toisiinsa heti ja kasvupaikkakin olisi sopiva. Vaan eihän se niin mene, ainakaan minun kohdallani.

    VastaaPoista
  2. Samat sanat kuin Ansulla. Istutusvaiheessa sitä kuvittelee, että nyt näyttää hyvältä mutta monesti kun kasvit kasvaa osan joutuu jakamaan hyvinkin nopeasti muuten valloittavat koko penkin. Sitten kyllästyn jos ei joku kasvi kituuttaa niin yritän siirtää sen parempaan paikkaan jotta menestyisi. Joten kyllä meillä kukat saa kottikärrykyytiä hyvin ahkeraan. 😄 Kauniisti kukkii syysleimut siellä. Terkuin Katja

    VastaaPoista
  3. Paleredrose:minulla ei ole noissa vielä mitään jakamista, kun vasta viime kesänä istutin! Mutta paikkoja ne ovat jo ahkerasti vaihtaneet!

    VastaaPoista
  4. Ihan yllättävän paljon kukat kestävät siirtoja - onneksi. Mm kuunliljoja olen siirrellyt vaikka kuinka paljon. Sanotaan että esim särkynyttäsydäntä ei saisi siirtää. Meillä on niitä siirretty kolme kertaa ja yhä kukkivat kauniisti.

    VastaaPoista
  5. Upeat syysleimut!
    Kasveja tulee siirrettyä täälläkin. Etenkin viime vuonna sain omasta mielestäni hyviä uusia ideoita kasvien sijoituksesta :) Pari ideaa on myös tänä kesänä kypsynyt päässäni ja ne täytyisikin kohta toteuttaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Piparminttu:mukavaa viikonloppua sinne myös. Eli siirtäjiä olet sinäkin.

    VastaaPoista
  7. Kasvimuuttoja tapahtuu aika useasti. Viimeksi eilen siirtelin kaverilta saamiani kuunliljan jakotaimia ehkäpä lopullisille paikoilleen ja ihmettelin samalla, kuinka voimakkaat juuret ne olivat tehneet. Ilmankos lehtiä ei kovin montaa ollut ilmaantunut.

    VastaaPoista
  8. Siirtorumpa pyärii meilläki. Hah, vaikka kuinka hyvin muka suunnitteloo, nii aina on joku vääräs paikas, tai muuten ronuu.

    VastaaPoista
  9. Maatuska:Noita kuunliljoja minäkin olen siirrellyt

    VastaaPoista
  10. Kyllä minä vaihdan tänä syksynä monessakin penkissä kukkien paikkaa. Ne kun tulee istutettua monta kertaa kiireessä. Minäkin olen saanut paljon kasveja kavereilta ja ystäviltä ja muistan joka päivä kuinka monta minulla niitä onkaan ja siitä olen hyvin kiitollinen. Ihanat leimut niistä minä pidän kovasti.

    VastaaPoista
  11. Nila:ystäviltä saadut kasvit ovat kivoja. Jo senkin vuoksi, ettei niistä tarvitse maksaa ja muistaa aina kulloisenkin kasvin kohdalla sen antajaa.

    VastaaPoista
  12. jeps, meillä kasvit siirtävät usein paikkaa. Muistan lukeneeni puutarhurista, jolle naapuri oli todennut, että "eikös olisi helpompi istuttaa kukat kotikärryyn, kun aina siirtää niitä.", D!

    VastaaPoista
  13. Kun kasvin on saanut ystävältä, tulee aina ystävä mieleen kun kasvia ihailee!
    Minä olen aika huono kasvien siirtelijä, saa vaikka sinnitellä mieluummin..

    VastaaPoista
  14. Siirtelyä tulee meilläkin. Nytkin muutama isotähtihyasintti odottaa siirtoa uuteen paikkaan, on itse asiassa odottanut jo koko kesän. Jospa ensi viikonloppuna pääsisivät jo siirtymään parempaan kohtaan. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  15. Jep, kyllähän sitä taimikaruselliä harrastetaan täällä :)

    VastaaPoista
  16. Kyllähän niitä kasvien paikkoja tulee vaihdeltua aika ajoin. Aivan ihania syysleimuja! Monista kasveista tulee tosi rakkaita juuri niihin liittyvän tarinan perusteella; keneltä ne sai ja miksi <3

    VastaaPoista
  17. Maatiaskanasen Elämää:on tosiaan mukavaa muistella ystäviään näiden kasvien avulla

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!