keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Aamukierros mökkipihassa


Käväisin puhelin kädessä mökkipihassa aamuvarhain. Eteläpenkissä pähkämöt ja peittokurjenpolvet ovat virkeän näköisiä. Paljon on vielä multa-aluetta näkyvissä, mutta jo vähemmän kuin viime kesänä.

Siellä aloittelee kukintaansa myös ihana pikkusydän.

Kukkia on avautunut jonkin verran myös belliksiin.

Siemenistä kasvattamani akileijat eivät ole koskaan vielä kukkineet. Jospa tänä kesänä? Kauniita ovat niiden lehdetkin.

Siellä myös tuoksukurjenpolvi aamuauringon valossa.

Rinnepenkissä olen yrittänyt saada näitä pikkutalvioita viihtymään. Rinne on hankala paikka kasveille, mutta en ole ihan täysin epäonnistunut.

Mäntypenkissä tarhakujenpolvi on lähtenyt vauhdikkaaseen kasvuun.

Metsäpuutarhassa kotkansiipi kurottelee kohti taivasta.


Keittökasveista lipstikka on jo hyvässä vauhdissa.

Varjopenkin tuoksumataroissa jo nuppuja.


Lehdossa valtikkanauhus on hyvässä kasvussa myös.

Kuten myös taponlehti.

Tämä palloesikko on vähän hassu! Kukat ovat pienen pieniä. Luin jostain, että kukinnan jälkeen voi jakaa. Jospa ensi vuokka kukat olisivat komeampia?

Näissä kuvissa vain osa kasveista. Kuunliljat ovat kasvattaneet jo piikkinsä maan pinnalle. Monissa kasvissa alut ovat vielä pieniä. Sammalleimut ovat vielä melko ikävän näköisiä, mutta yhtä lukuunottamatta ihan eläviä kuitenkin. Voi, tätä ihanaa uuden kasvun aikaa!

30 kommenttia:

  1. Alkukesä on ihanaa aikaa kun uusi kasvu tunkee esiin ja syksyn työt alkavat tuottaa tulosta. Hyvin näyttävät kasvisi selvinneen talvesta ja viihtyvän. Mukavia puutarhapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Cheri:ilahduttavan hyvin kaikki selvinneet talvesta yhtä sammalleimua lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  3. Vihreys on pukannut esiin sellaista vauhtia, että on melkein kohina kuulunut. Talven lumipeite suojasi kasveja hyvin. Suloista suvipäivää sinne. ~Katja

    VastaaPoista
  4. Suloisia belliksiä ja pikkutalvioita. Bellissiemenpussi olis kylvämistä oottamassa, pitää tutustua siihen tarkemmin. Kyllä, tämä vuodenaika on parasta!

    VastaaPoista
  5. Mukava aamukierros <3 Ihanaa päivää Sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin kylvin akileijoja viime viikolla. Vielä pitäisi bellikset kylvää ja humala..ja ..ja ..

    VastaaPoista
  7. Hyvin on kasvit lähteny kasvamahan. Bellikseski jo nuan palio kukkia. Mäki sain sitä viimme vuanna ja kaikki aluut selevis ja ny orotan kukintaa innolla. Palloesikkojen kukkapallojen koko tuntuu vaihtelevan joka vuasi.

    VastaaPoista
  8. Paleredrose:tahti on melkein liian kova!

    VastaaPoista
  9. Gitta:minä en tällaisista belliksista tiennyt ennenkuin ystäväni antoi minulle niiden taimia

    VastaaPoista
  10. Maatiaskananen:mikä on aamukieroksia tehdessä ihanana kevätaamuna

    VastaaPoista
  11. Tanja:minulla akileijat eivät kylvämisen jälkeen (pari vuotta) ole kukkineen. On kuulemma normaalia.

    VastaaPoista
  12. Navettapiika:bellikset ovat ihan kivoja. Palloesikot pallot melko vaatimattomia

    VastaaPoista
  13. Nyt onkin aika kiva tehdä aamukierroksia, on aika raikasta ilma ja viileää, kastettakin. Auringon noustessa sää lämpenee nopeasti. Kevät on mukavaa aikaa seurailla talven jälkeen päätään nostavia taimia, hyvin taimet ovat säästyneet tuhoilta.

    VastaaPoista
  14. Puutarhakierrokset ovat nyt tosi ihania, joka päivä nousee jotakin uutta esille:)

    VastaaPoista
  15. Ihanaa kierrellä keväisellä pihalla aamunaikaan. viikolla siihen ei ole mahdollisuuksia, jää viikonloppuihin, mutta iltapääiväkierros on sitten odottamassa. Monenlaista kukkijaa ja hyvän näköisiä mättäitä on alullaan! Jatketaan kierroksia!

    VastaaPoista
  16. Kivipellon Saila:olen täysin aamuihminen ja mielelläni aamukierroksia teen. Aamun valo on ihana.

    VastaaPoista
  17. Sussi:kyllä vaan, joka päivä näkymä on erilainen

    VastaaPoista
  18. Sirkku:jatketaan vaan ihan mielellään!

    VastaaPoista
  19. Kauniin näköistä! Minulla olisi tarkoitus kylvää belliksiä uuteen kukkapenkkiin nyt alkukesästä, kunhan saan penkin perustettua. Niitä oli mummoni pihalla aikoinaan ja niihin liittyy paljon muistoja. Kiva saada niitä omallekin pihalle. Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  20. Kiva aamukierros mökkipihassa.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  21. Tiiu:bellikset ovat kivoja. En ollut niistä tiennyt ennen kuin sain niiden taimia ystävältä

    VastaaPoista
  22. Kruunu Vuokko:kiitos samoin. Tulee aamukierrosten lisäksi tehtyä päivä- ja iltakierroksia!

    VastaaPoista
  23. Kyllä on kaunista ja keväistä. Kyllä tämä kevät on ihanaa aikaa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  24. Hienolta näyttää! Söpöjä nappeja nuo bellikset :)

    VastaaPoista
  25. Anneli:kevät on vuoden parasta aikaa! Mukavaa viikonloppua myös!

    VastaaPoista
  26. SariHanne:bellikset ovat söpöjä, samaa mieltä!

    VastaaPoista
  27. Ihana aamukierros, kiva kun saatiin olla kuvin mukana♥ On kyllä kaunista kun kukkii ja koko ajan vaan enemmän! Kyllä niin äkkiä jotekin tänä keväänä luonto heräsi:) Ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  28. Päden paja:Luonto heräsi ja kaikki muuttuu hirmuista vauhtia. Ihanaa viikonloppua myös!

    VastaaPoista
  29. Ota ihmeessä kukkavanat talteen palloesikoista jos haluat uusia taimia paljon ja ripottele syksyllä siemenet maahan.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!