maanantai 14. toukokuuta 2018

Tällaisia mökkipihan puuhia




Sain tällaisen obeliskin. Ajattelin laittaa siihen kiipeämään jonkun kasvin. Kärhöthän ovat hienoja, mutta onko tämä liian pieni siihen tarkoitukseen?


Kotipihan työt ovat paljon vähäisempiä keväisin kuin mökillä. Kukkapenkkejähän siellä ei ole, mutta jotain parannuksia sinnekin suunnittelin ja laitoin pihan kesäkuntoon mm. viemällä sinne suihkulähteen kivialtaaseen ym. muitakin tavaroita vein paikoilleen.

Mökkipihalla sen sijaan olen uurastanut kädet, jalat ja selkä kipeinä! Iltaisin aivan puhki, kun on niin paljon tehtävää. Hyvin nukuttaa!

 Metsäpuutarhaakin haravoitu jonkin verran. Tällainen lintu pesässään.
 Haravointi:
Haravoinnista koko pihan siistiminen alkaa! Piha on iso, joten rapsuttamista riittää. Siistin pihaa alue kerrallaan alkaen kulkuväylistä. Ihana nähdä kättensä jälki, kun alue kerrallaan siistiytyi!

Lannoitus ja pensaiden leikkaus:
Laitoin kasveille kevätlannoitteen. Pihalla on joitakin pensaita, joita pätkin aina keväisin.

Naapurilta saatu kotkansiipi on hengissä!

Kasvien tarkastelu:
Tärkeä ja mieluinen puuha on käydä läpi istuttamani kasvit. Aika hyvältä näytti! Pieniä alkuja oli siellä täällä ja ne kasvoivat joka päivä vähän lisää. Erityisen iloinen oli ystäviltä ja naapurilta saatujen kasvien maan pintaan pulpahtamisesta! Sammalleimut hämää joka kevät: näyttävät kaikkea muuta kuin eläviltä! Rumilta suorastaan. Mutta luulen niidenkin selvinneen, paitsi yksi näyttää vainaalta.

Joudun joka kevät opettelemaan kasvien nimet uudestaan! Unohdan ne talven aikana täysin. Onneksi laitoin kasvien kohdalle syksyllä tikut ja kaikki kasvit merkitty karttaan. Sieltä oli nimet ym helppo tarkistaa. Yhtä kasvia ihmettelin, kun maasta alkoi nousta pieniä alkuja. Ajattelin, että rikkaruoho varmaan. Kunnes tarkistin kartastani: sehän oli pikkusydän, jonka olin siirtänyt Rinnepenkistä Eteläpenkkiin! Se olikin levinnyt melko paljon ja kukan nuppujakin näkyi. Mukava yllätys!

 Kuopsuttelu:
Aloin kitkemisen lisäksi vähän kuopsutella muutenkin: parantelen Eteläpenkin luonnonkasvi-osaa (yläkuvassa vasemmalla puolella polkua). Saapa nähdä, miten onnistuin. Kesällä luonnonpenkki on kaunis, syksyllä rähjääntynyt.


Ympäröivän luonnon havainnointi:
Mökillä on paljon linnunpönttöjä. Joissakin alkanut näkyä elämää. Talitintillä vakipöntössään varmaan jo haudonta meneillään. Kirjosieppojen saapuminen toi lisää säpinää pihapiiriin. Näillä linnuilla on ikävä tapa valloittaa jo pesivien lintujen pönttöjä. Keittiö edessä olevan pöntön liepeillä on kirjoisieppokoiras laulanut nyt pari viikkoa! Joku naaraskin siellä pyörähti, muttei jäänyt. Mustarastaalla kaksi poikasta pesässä, jonka teki puukatoksen puupinon päälle. Harmaasiepot (yläkuva) saapuivat ja kiertelevät nyt pihapiirissä. Niille on tehty oikea harmaasiepon pönttö, joka ei viime vuonna kelvannut. Sen sijaan menivät hyönteishotelliin! Se onnistui, koska talitintti oli juuri tyhjentänyt yhden lokeron. Tänä vuonna hyönteisthotellissa on verkko suojana.

Järven vesi ennätyskorkealla. Vesi noussut alapihallemme. Siellä ei mitään kukkapenkkejä tms ole, joten siitä ei sinällään ole kauheasti haittaa. Vesi oli niin korkealla, että sorsat uivat puiden välissä! Polskahteli alapihallamme myös jokunen kala! Onneksi vesi on nyt laskusuunnassa, mutta onhan alapiha vielä ihan märkä.

10 kommenttia:

Anni / Inkalilja Love kirjoitti...

Kivan näköinen obeliski! Kyllä se saattaisi jollekin matalammalle kärhölajikkeelle riittääkin. Muistaakseni ainakin tiukukärhöissä ja kellokärhöissä on lajikkeita, jotka kasvavat n. metrin mittaisiksi.
Mukavaa uutta viikkoa!

Kivisen Vilma kirjoitti...

Anni:ok, katselen noita kärhöjä. Kiitos!

Villin pihan Sanna kirjoitti...

Kyllä minäkin kärhön obeliskiin istuttaisin. Mukava postaus muutenkin. Oikein lämmintä viikkoa sinulle!

Pirjo kirjoitti...

Mukavaa ja työntäyteistä!
Kyllä siihen minustakin kärhö käy. Kasvaa ensi ylös ja sitten versot kaartavat alas ja uudelleen ylös :)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Villin pihan Sanna:katselinkin netistä jo noita Annin ehdottamia kärhön kuvia.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Pirjo:ehkäpä minä kärhön siihen hankin!

Päden paja kirjoitti...

Kivoja mökkipuuhia! Monet puutarhatöistä on sellaisia että päivän päätteeksi huomaa lihaksiston olevan mukavan "löysää"..sitten onkin kiva istahtaa alas, ottaa kuppi kylmää juomaa ja ihan vaan ihastella aikaan saannoksia:) Aurinkoa ja iloa viikkoosi♥

Kivisen Vilma kirjoitti...

Päden paja:kättensä jälkiä on mukava katsoa, kun pihassa on niin konkreettisia. Aurinkoa sinne myös!

Ansu/Tuuliannikantuvassa kirjoitti...

Tässä oli paljon tuttua. Minullakin on kotona vähemmän hommia. Mökillä joka paikka kipeänä uurastan ja vielä ihan innoissani. Kasvien nimet unohdan, kun astun kaupan ovesta ulos tai viimeistään talven jälkeen. Tänäkin keväänä huomasin kaksi perennaa, jotka eivät selvinneet talvesta. En muista mistä ne ostin tai mitä ne edes olivat 😊

Kivisen Vilma kirjoitti...

Ansu:Juu, iltaisin olen ihan väsynyt ja varsinkin nyt kuumina päivinä. Illalla ajattelen, etten ota enää askeltakaan. Kyynärpää on kipeä kaikesta tekemisestä ja Voltarenia kuluu!