keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Mökkipihaan taas uusia kukkijoita


 Myskimalva on kukkinut jonkin aikaa. Ruusumalva (edessä) aloitti. Takana syysleimuja, joista osa jo kukassa.


Syysleimuista yksi on muita edellä ja myös näitä toisia komeampi. Sama juttu viime kesänä.

Nepalinhanhikkikin päätti osallistua kukkijoihin.

Punahatut vielä odottelevat vuoroaan. Perhoset jo odottavat...

Suopayrtissä on kukat myös.

En ole niiden joulunpunaisten harjaneilikoiden ystävä. Niitä pihassa oli jo entuudestaan ja kukkivat nyt. Mutta nämä ovat kivoja. Jostain Eteläpenkkiin ilmestyneet!

Öttiäinenkin halusi kuvaan mukaan

Kesäleimu kukkii rautapadassa. Nämä ovat ainuita ns. kesäkukkia, joita ostin. 

Valtikkanauhus avasi kukkavanansa Lehdossa.

30 asteen päivälämpötiloista saatu 'nauttia'. En ole näiden tukalien helteiden ystävä ollenkaan. Vähempi riittäisi. Mitään ei jaksaisi tehdä ja silti hikinen olo koko ajan. Hyvä puoli asiassa on, että järvivesi on 27 asteista.

20 kommenttia:

Hiidenkiven puutarhassa kirjoitti...

Ihanan pinkkiä, harjaneilikka on suloinen. Hellettä saisi olla kyllä vähemmän minustakin. Kun ei pysty tekemään kukkapenkeissä mitään, tulee suunniteltua liikaa tulevia projekteja :D

Between kirjoitti...

Paljon ihanuuksia kukassa. Vaaleanpunainen harjaneilikka on söpö. Olen yrittänyt saada pihaani tummaa Nigra-harjaneilikkaa, mutta aina vain ilmestyy kirkkaita värejä. Kivoja nekin.
Näillä helteillä ei mitään jaksa tehdä, joten aika on otettava levon kannalta.

Maatuska kirjoitti...

Täälläkin ruusumalva aloitti kukinnan, olen kasvattanut sen itse siemenistä. Keväällä ostin pari valkoista myskimalvaa, jotka nekin kukkivat innokkaasti.
Nepalinhanhikissa on ihana pirteä väri.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kerroppa minulle missä vika, kun viimekesänä Tänä keväänä ostin siihen kohtaan syysleimun...se vetelee viimeisiään...olisiko mullassa joku vika? Muut kukat viihtyvät kyllä siinä penkissä.

HElteet alkavat kyllä minullekkin riittä....en tykkää..:)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Hiidenkiven puutarhassa:juu, aika vähän jaksaa tehdä tuolla kuumalla pihalla! Vähän kitkin tänäänkin, mutta se oli siinä sitten.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Between:en tajua näitä harjaneilikoita! Mistä noita ilmestyy, vaikka meillä on vaan sitä joulunpunaista alunperin?

Kivisen Vilma kirjoitti...

Maatuska:malvat ovat suosikkejani mökkipihassa. Ovat niin suloisia.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Hannele:jaa-a, mitähän sinulle vastaisin? Minulla on tuossa mitään kovin ihmeellistä multaakaan ole, jotain ihan perus. Noihin syysleimuihin tulee helposti ötököitä. Olen niihin mäntysuopavettä sumuttanut välillä.

Anni / Inkalilja Love kirjoitti...

Kauniit nuo malvat! Omani nuupahtivat jo. Yleensä ovat kukkineet pidempään, mutta tämä helle ja jatkuva kuivuus olivat liikaa. Kivan värisiä nuo harjaneilikat! Mukavaa viikon jatkoa😊

Kivisen Vilma kirjoitti...

Anni: malvat ovat suloisia. Taitaa helle tosiaan tehdä tehtävänsä. Aika nopeasti kukkii nyt.

Puutarhamyyrä kirjoitti...

Hienoja kukkijoita!

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Oho! Onpas järvivedellä lämpöä. Olisi sellaista jossa raaskisin jo talviturkkini heittää. Mä olen vähän vilukissa. Mutta samaa mieltä, saisi helle riittää. Tosin täällä meillä vasta tukalin kuukausi eli elokuu on tulossa. Syyskuun puolella alkaa hiljalleen helpottaa.

Pihamaasi kukkii kauniisti. Nuo malvat ovat kauniita, toki kaikkikin mutta ne pistivät silmään. Olet aika viherpeukalo.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Puutarhamyyrä:kiitos!

Kivisen Vilma kirjoitti...

Johanna:onhan vesi lämmintä eikä niin paljoa virkistäkään, mutta onhan siellä kiva uida! Olen ollut viherpeukalo vasta muutaman vuoden myös omaksi hämmästykseksi!

Tanja kirjoitti...

Ihania värejä!!

Kivisen Vilma kirjoitti...

Tanja:kiitos!

SariHanne kirjoitti...

Minä kans odotan perhosten kanssa punahattujen kukintaa. Kylvin niitä viime vuonna ja tänä kesänä ovat kasvattaneet kukkavarret.
Olen kans viileämpien säiden ystävä, hellepäivä aina välillä on kiva, mutta näin pitkään jatkuvana tukalaa. Ei oikein jaksa tehdä mitään.

Kivisen Vilma kirjoitti...

SariHanne:harmi, että punahatut kukkivat vasta loppukesällä. Ne ovat nättejä ja olisi kiva katsella jo aikaisemmin.

Sussi kirjoitti...

kauniita! Syysleimu kukkii tänä vuonna aikaisin. Minullakin kukinta on jo alkanut.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Sussi:kukkii aikaisin ja lopettaa aikaisin?