lauantai 11. elokuuta 2018

Kehtaanko esitellä? Lehtikomposti-kysymys

Keittikasvinurkkaus koko komeudessaan! Moni ei tätä kehtaisi esitellä. Minä kehtaan!

Tiililaatikoon kylvin alkukesästä lehtisalaatin, persiljan ja tillin siemenet. Huonosti meni! Viime vuonna sain lehtisalaattiakin ihan hyvin samasta paikasta. Nyt on alkaneet persiljat hieman piristyä. Istutin kaupasta ostamani persiljat tuonne myös. Kasvavat nekin.

Puulaatikossa kasvaa kituliaasti sinne kylvämäni lehtisalaatit. Viime vuonna kylvin rucolan siemeniä ja ne kasvoivat hyvin. Tänä vuonna ei juurikaan. Istutin laatikkoon kaupasta ostamani rucolat ja alkoivat kasvaa tuolla.

Saa tästä vähän salaattia, mutta ne on äkkiä syöty!

Kaupan rucolat alkoivat kasvaa.

Naapurilta saamani lipstikka alkanut kasvaa keittiökasvinurkkauksessa.

LEHTIKOMPOSTI

Onko teillä lehtikomposteja? Ovatko toimivia? Onko vinkkejä sen perustamiseen?

Mökkipihassa en sitä tarvitse, koska haravoidut lehdet, heinät ym kerään piiloon tontin laidoille. Vähän laitan myös kompostoriin. Kotipihaan haluaisin lehtikompostin. Meillä ei siellä lehtipuita ole, mutta naapurin puolelta tulee tuulen mukana lehtiä. Ja meiltäki vähän joistakin pensaista. 

20 kommenttia:

Ansu/Tuuliannikantuvassa kirjoitti...

Hyvin kehtaa esitellä. Tuskin kenelläkään on joka nurkka viimeisen päälle hieno. Minulla ei ole lehtikompostia, kun kotipihassa ei ole yhtään puuta, paitsi yksi vaahtera. Mökillä sama kuin sinulla, tontin laidoilla on tilaa yllin kyllin lehtijätteelle.

kristiina kortelahti kirjoitti...

Ei ollenkaan häpeäksi ole noiden esittely. Mullakin alkoi kaupasta ostamani salaatti kasvaa vauhdilla sen jälkeen kun olimme ensin syöneet lehdet ja sitten istutin sen ruukkuun. Nyt on iso ruukku täynnä syötävää.
Lehtikompostori mulla kyllä on, mutta sitä en saa koskaan toimimaan. En tiedä missä vika.

Hiidenkiven puutarhassa kirjoitti...

Kyllähän tuosta pikkutarhastakin saa ihan mainiosti salaattitarpeita ja piristystä ruuan sekaan :) Minullakaan ei "puhdasta" lehtikompostia ole, sillä haravoin syksyn lehdet pensaiden alustoille, kukkapenkkeihin ja kasvimaalle. Kevääseen mennessä ahkerat apulaiseni (madot yms, ei lapset :D) ovat möyhentäneet kaikki mullan sekaan.

Lehtikomposti pitäisi saada pidettyä sopivan kosteana ja siihen pitäis myös lisätä jotain typpipitoista avittamaan maatumisessa. Sellaisen vinkin olen kuullut, että kerätään lehdet jätesäkkiin, joka solmitaan löyhästi kiinni ja tökitään talikolla muutamia ilmareikiä. Jos en ihan väärin muista, lehtien sekaan laitettiin kourallinen tai pari kanankakkaa ja loraus vettä. Enkä muista sitäkään, käytiinkö säkkiä ravistelemassa tai sisältöä muuten sekoittelemassa vai annettiinko sen olla sellaisenaan kevääseen asti. Varmaan googlaamalla löytää tietoa. Jätesäkki siltään tontin nurkalla on vähän rujon näköinen, mutta voisihan sitä naamioida vaikka puukehikolla tai käyttää sen tilalla isoa saavia, jonka kannen jättäisi sopivasti raolleen. Ihan pienelle määrälle (=pari kottikärryllistä) kaivaisin ehkä vain pienen montun ja kippaisin lehdet siihen. Päälle muutama sentti multaa ja luonto hoitaa kompostoimisen. Tämä varsinkin silloin, jos pitää vain saada syksyn lehdet hävitettyä eikä ole tarvetta lehtimullalle. Tai voihan ne käydä sieltä montustakin kaivelemassa talteen. Lehdet kannattaa kuitenkin käyttää hyödyksi; niistä tulee erinomaista, kuohkeaa multaa. Muistaakseni vanha kansa keräsi erityisesti lepän alustoilta lehtimultaa huonekasveille. Nyt tuli pitkä kommentti, mutta itsepähän kysyit ;)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Aika vaatimaton on monen muun hyötypuutarhaan verrattuna.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Kristiina Kortelahti:vai et saanut toimimaan. Saapa nähdä, miten käy. Olen netistä hakenut ohjeita.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Hiidenkivi:kiitos vastauksesta. Kopioinkin sen itselleni. Minulla on mökillä biojäteastiaa varten aikanaan ostettua herätettä, jota en enää tarvitse. Sitä voisi varmaan laittaa tuonnekin?

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mikäs tuota puutarhaa on esitellä. Luulen, että monella on samanlainen, johtuen tämän kesän kuivuudesta ja kuumuudesta.:)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Hannele:voipi olla niinkin

Päden paja kirjoitti...

Minusta nuo näytti oikein hyviltä ja kivoja tuollaiset laatikot! Tämä kesä on ollut niin kuiva että kaikkien kasvien kasvu taitaa olla kovin kituliasta, ainakin meidän pihalla:) Ihanaa viikonloppua ja kaunista kesänjatkoa♥

Kivisen Vilma kirjoitti...

Päden paja:säästä varmaan johtuu, kun viime kesä oli ihan erilainen

Nettimartta kirjoitti...

Rouhea tyyli sopii hyvin niin mökille kuin muutenkin, ainakin meillä rakastetaan ruostetta ja kulunutta.
Lehtikomposteja meillä taitaa olla kymmenkunta, kun puita on omasta takaa ja naapurinkin puut roikkuvat meidän puolella. Kannattaa hankkia vankkatekoinen ja nätti kompostilaatikko, ei sitten harmita. Perinteiset puiset ja metallikehikkoiset eivät toimi, mielestäni.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Nettimartta:Kymmenkunta! Sinulla ne ilmeisesti sitten toimivat.

Pihan vuosi kirjoitti...

Pelkkää lehtikompostoria ei ole, mutta itsetehdyt kompostikehikot on, joihin laitan lehtien lisäksi muuta puutarhasta tullutta kasviperäistä jätettä ja lämpökompostorista tyhjentämäni osittain maatuneen jätteen. Näin kompostoituminen hoituu vaivattomasti, enkä tee muuta kuin käännän koko kompostikehikon sisällön keväällä ja syksyllä. Eli siis siirrän sen kesän tai edellisen vuoden kompostin toiseen kehikkoon.

Jos aijot kompostoida pelkkiä lehtiä, niin sitten tarvitset joukkoon jotain typpipitoista: Tuoretta heinää, kanankakkaa tai kompostiherätettä. Todella tärkeä asia on huolehtia että lehdet ovat kosteita kun laitat ne kompostiin. Paksu kerros kuivia lehtiä ei kastu sisältä enää jälkikäteen ja kuivat lehdet eivät kompostoidu. Tämä tuli todettua ensimmäisenä vuotena. Jätesäkissä kompostoiminen onnistuu myös samalla periaatteella.

Piparminttu kirjoitti...

Hyvältä näyttää viljelylaatikot, hyvin kehtaa esitellä. Hyödyllistä että kaupan salaateille ja yrteille on sopiva kasvupaikka, pitkittää niiden käyttöaikaa.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Pihan vuosi: kiitos hyvistä neuvoista! Ajattelinkin tuoda mökiltä käyttämättä jääneen herätteen. En sitä siellä tarvitse, kun komposti käydä pöheltää muutenkin.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Piparminttu: olen vienyt tosiaan kaupasta ostamani yrtit ym laatikoihin.

Tiiu/Puutarhahetki kirjoitti...

Hyvän näköiset nuo viljelylaatikot ovat! Minulla on ollut vaikeuksia saada lehtikompostia toimimaan. Tänä vuonna olisi vielä tarkoitus raivata tontin takaosaa ja tehdä parempi kompostointialue. Nykyinen komposti on niin pieni, että sen kääntäminen on käytännössä mahdotonta ilman, että kaikki tulee yli. Mukavaa alkanutta viikkoa!

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Meillä ei ole minkäänlaista kompostia. Mutta samanlaiset mietteet oli kuin sinulla mitä tulee näihin kasveihin. Kasvattelin myös salaattia, persijlaa. Basilika oli sitten kolmantena, vaikka tilli kävi mielessä.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Tiiu:moni tuntuu noin sanovan. Yritän selvittää asiaa, jotta saisin toimimaan.

Kivisen Vilma kirjoitti...

JOhanna:Eikö sellaista tavallistakaan kompostia? Meillä siihen kertyy talouden jätteistä ainakin kolmannes ellei enemmänkin. Ja saa siitä sitten hyvää multaa.