lauantai 6. lokakuuta 2018

Kompostointihaaste



Olen joskus suhtautunut vähän nuivasti blogeissa kiertäviin haasteisiin. Nyt suhtautumiseni on muuttunut kahdestakin syystä. On välillä hyvä pohtia jonkun toisen antamaa aihetta. Ja toiseksi, kun talviaikaan ei ole pihatöitä on enemmän aikaa pohdiskella asioita. Joten nyt tämän viimeisimman haasteen kimppuun!

Haaste koskee kompostointia. Sain sen Hiidenkiven puutarhassa-blogista:


Mökkipihamme on melko suuri. Kaikki risut ja lehdet voin viedä piiloon tontin reunoille. Mitään erillistä lehtikompostia ei tarvita. Sillöin tällöin vien kasvijätettä vähän myös ruokakompostiinkin.

Kottikärryt ovat suosikkikulkuneuvoni kesäisin! Niihin kertyy kaikenlaista kuljetettavaa  mökkipihasta.



T'ässä tarmokas rouva sekoittaa Biolanin kompostia! Silloin tällöin säiliötä vähän pöyhäisen. Kompostoriin menee aika iso osa kotimme jätteistä. Hyödyllinen kapine siis!


Tämä Biolanin kompostori on toiminut erinomaisesti. Lämpötilat vaihtelevat 40 ja 60 asteen välillä. Meillä ei ole koskaan sen korkeampia lämpötiloja, kuten joillakin kompostoijilla näkyy olevan. Mutta hyvin homma hoituu ja saan ottaa puolivalmista multaa alaosan luukusta. Se on hieman hankalaa. Olen leikannut kuorikesäkin halki ja levitän sen luukun eteen. Säkin päälle kerään kaiken mullan. Sieltä lapioin mullan välivarastoon tekeytymään lisää.



Kotipihalla meillä ei nurmikkoa ole eikä lehtipuita. Pensaita vain. Kertyy niistäkin syksyisin lehtiä ja naapureiden puista tulee tuulen mukana lisää.



Kotipihahan on soran peittämää. Syksyisin se imuroidaan lehdistä. Joitakin rikkoja poimin käsin soran seasta. Kuulostaa vaivalloiselta, mutta ei se ole. Rikkoja ei ole kovin paljoa ja ne irtoavat helposti. Niihin paikkoihin, joihin rikkoja tulee enemmän suihkuttelen silloin tällöin etikkaa.


Ongelma oli näiden imuroitujen, haravoitujen ja käsin nypittyjen lehtien loppusijoituspaikka. Tänä vuonna teimme sitä varten lehtikompostin. Teiltä kyselinkin neuvoja sen hoitamiseksi tässä blogiteksissä.


Lehtikomposti laitettiin tähän roskiksen takana olevaan koloseen. Paikka on varjoisa. Luinkin  Betweenin blogista,  että liian valoisassa ei hänen mukaansa lehtikomposti toimi. Katsotaan nyt sitten, miten meille käy. Minulla oli varastossa kompostiherätettä, jota en ruokakompostiin tarvinnut koska se toimii muutenkin. Olen laittanut sitä herätettä vähän tähän lehtikompostiin. Kastellut olen sitä parikin kertaa.


Tämän haasteen tehtävänä on siis kertoa vapaamuotoisesti kompostoreistanne ja omasta kompostoinnista. Haasteen saa toki napata ilman haastamistakin.  

Minä puolestani haastan seuraavat blogit:

18 kommenttia:

  1. Kompostointi on mukavaa ja vaivatonta puuhaa. Enemmän vaivaa on syksyn lehdistä, joiden kanssa riittää puuhaa. Koivu on lempipuuni, mutta tuo melko paljon roskaa muulloinkin kuin syksyllä.

    VastaaPoista
  2. Ansu:Ja järkevää ennenkaikkea! Koivuja ei kotipihassa ole, mutta naapurilta lehtiä tulee meillekin. Mökkipihassa niitä sitten onkin montakin. Haravointi on kivaa!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia haasteesta. Hauska yhteensattuma, sillä pohdin juuri ennenkuin teknologian äärelle tulin, että kompostoinnista pitäisi tehdä postaus lähiaikoina 😊 Haaste siis otetaan vastaan ❤ Ihanaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Maatiaiskananen:no, sepäs sattui somasti! Ihanaa viikonloppua sinulle myös!

    VastaaPoista
  5. Meilläkin oli omakotitalossa iso lehtikomposti...nyt sekin vain haaveissa..:)

    VastaaPoista
  6. Hannele:haaveissa meilläkin oli tähän asti...

    VastaaPoista
  7. Biolanin pikakompostoriin olen minäkin ollut tosi tyytyväinen. Syömme tosi paljon kasviksia, joista tulee ruokajätettä riittävästi kompostin toiminnan ylläpitämiseen.

    VastaaPoista
  8. Sinullahan toimii kompostori oikein hyvin, noissa lämpötiloissa kompostoituminen on tehokasta. Kiva, että kotipihaltasikin löytyi paikka lehtikompostille. Muistankin postauksen, jossa kyselit asiasta :)

    VastaaPoista
  9. Kruunu Vuokko:on Biolan hyvä, vaikka melko kallis oli. Mutta pääasia, että toimii!

    VastaaPoista
  10. Minna:juu, toimii oikein tehokkaasti!

    VastaaPoista
  11. Kiitos haasteesta! Vaikka suarastansa pelekäsin saavani tämän. Moon nii saamaton kompostooja. No, tuloo sitte erilaane versio :)
    Erellises elämäs oli tuallaane kompostori ja olin siihe hyvin tyytyvääne.

    VastaaPoista
  12. Navettapiika:Pelkäsit!! Anteeksi, että hyökkäsin! Jos tosi tyytyväinen olit, niin miksi ihmeessä...

    VastaaPoista
  13. Hyvä ja hyödyllinen postaus. Ja hyvä haaste. Kompostointi on niin hyödyllistä. - Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  14. Anneli A: erittäin järkevää tosiaankin!

    VastaaPoista
  15. Mökkipuutarhassa meillä on kompostori ja muutama lehtikomposti, mutta olisi tarkoitus tehdä kolmiosainen komposti ( kun vain kerkiäisi) haasteet on mukavia niinkuin sanoit talvella on aikaa ajatella.

    VastaaPoista
  16. Nila:Mikähän on kolmiosainen komposti?

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!