perjantai 30. marraskuuta 2018

Yksinäisyys

Nappasin tämän kertaisen postauksen aiheen lukemastani Maata näkyvissä-blogista.  

Kuluvana viikkona ollaan vietetty yksinäisyyden viikkoa. Yksinäisyyttä on kahdenlaista:vapaaehtoista ja pakollista. Jos ihminen on yksin pakotettuna siihen ja hän kaipaa kovasti toisten seuraa, ei yksinäisyys hyvä asia ole. 



Otin tämän aiheen käsiteltäväksi siksi, että yksinäisyys sopivissa määrin on minulle henkilökohtaisesti ihan hyvä asia. Minulla on perhe ja minulla on ystäviä. Mutta nautin yksinolosta silloin, kun siihen tilaisuus tulee. Näitä tilaisuuksia myös järjestän itselleni. Yksin ollessa voi uppoutua omiin ajatuksiinsa ja tekemisiinsä ilman, että kukaan keskeyttää. Se on ylellistä!



Joillekin taas yksin oleminen olisi kauhistus. Aina pitää olla seuraa ja juttelukumppaneita. Jos kotona on liian hiljaista, täytyy pitää koko ajan esim. televisio päällä.  Näille ihmisten kotiovi käy tiuhaan: itse menossa tai tulossa tai ihmisiä tulee ja menee. Ei olisi minun elämää ollenkaan!



Minulla on joitakin ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä ja tavataan. Heitä ei ole paljon, mutta ovat sitäkin tärkeämpiä. Viimeksi tällä viikolla oli yksi ystäväpariskunta meillä turisemassa. Syötiin hyvin. Puhuttiin niin, että suuta kuivasi. Lopuksi vilkutettiin ovelta hyvästiksi pois ajavalle pariskunnalle.

Yksin, muttei yksinäinen. Näillä sanoilla on iso ero.

Tällaista tällä kertaa. Näin talviaikaan tulee kirjoitettua muistakin kuin piha-asioista tällä kertaa kesäisillä kuvilla höystettynä.

Tervetuloa uudet lukijat! Hyvää viikonvaihdetta ja alkavaa joulukuuta!

perjantai 23. marraskuuta 2018

Viisi parasta kesämuistoa -haaste


Sain haasteen Pihan vuosi-blogista. Tarkoituksena on muistella kuluneen kauden parhaita hetkiä.

1 SEURUSTELUA JÄRVEN POHJASSA ISTUEN


Yksi viime kesän parhaista hetkistä liittyy järveen. Kesähän oli hyvin lämmin ja uitua tuli paljon. Välillä oli tuskastuttavankin kuuma. Tässä mökillä kyläilemässä olevan ystävän kanssa istuttiin järven pohjassa matalassa rannassa rupattelemassa! Ei helle haitannut! Sorsatkin uivat siitä ohi. Ystäväni pyysi minulta tämän kuvan itselleen muistoksi erikoisesta hetkestä!

2 KOIRAN HYVÄ KESÄ JÄRVESSÄ SEISTEN JA POHJAA TONKIEN

Koirakin halusi aina päästä rantaveteen liottamaan varpaitaan.Uimisestahan se ei pidä, mutta tästä vedessä seisoskelusta ja rannan tonkimisesta kyllä. Mielellään se myös makasi pihalla auringonpaisteessa välillä varjopaikkaa etsien.

3 YSTÄVIEN KYLÄILY MÖKILLÄ


Meillä käy mökillä enemmän vieraita kuin kotona. Monet jäävät yöksikin. Seurustellaan, saunotaan ja uidaan. Istutaan pöydän ääressä pitkiä aikoja. Nautin vieraiden hemmottelusta. Kiva kutsua heitä syömään, kun innoissaan odottavat mitä saavat syödäkseen. Pidän ruoanlaitosta. Tämä pöytä on mökin (alkujaan n. 120 vuotta vanha vilja-aitta) alkuperäinen ovi. Se kunnostettiin ja päälle laitettiin lasi, jota sitä voisi käyttää. Pöydässä näkyykin avaimen reikä.

4 KUIVA, KUUMA KESÄ MYÖS KUKKAPENKEISSÄ

Toisille kasveille kuiva, kuuma kesä sopi. Toiset kärsivät. Kasteluletku oli usein käytössä.

5 PIENI EDISTYSASKEL KODIN KIVIKKOPIHASSA


Kotipihalla parantelin vähän yhden terassin aukkoa. Siinä on nyt kiviä ja viiruhelpi-heinä ruukussa. Heinä on pärjännyt hyvin talvet. Aikaisemmin se oli suihkulähdealtaan kivikossa.  Tämä kohta vaati parantelua, kun näkyy suoraan olohuoneen ikkunasta.

Tämä haaste on alkujaan lähtöisin Maatiaiskanasen Elämää -blogista.
Tässä säännöt:
  • Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta
  • Kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää-blogista.
  • Kerro, keneltä itse sait haasteen ja lisäksi haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan.
  • Käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Maatiaiskanasen Elämää-blogin 5 parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta -haaste postauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan. 
En haasta nyt ketään, koska näitä haasteita on kiertänyt blogeissa jo niin paljon. Joka tuntee kutsumusta muisteloihin voi tästä haasteen napata!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Hämärässä viihtyvän synkiön marraskuun mietteitä


Marraskuussa voi olla näin värikkäitä iltoja. Tosin pääsosin ollut hyvin harmaata ja tihkusateistakin. Ei mikään loistokeli minunkaan mielestä. Mutta ei se ole elämääni haitannut.

Monelle marraskuu on masennuksen aikaa. Ikävä juttu heidän kannaltaan. Minulla on päässä jokin vika, sillä minua ei pimeys masenna ollenkaan! Ehkä se on juuri sitä hämärässä viihtyvän synkiöisyyttä!  Ja kun ennustettavissa on, että lauhat alkutalvet tulevat ilmastonmuutoksen myötä jatkumaan. Siihen ei auta kuin asennoitua ja etsiä lohtua muista asioista kuin sää. Ja onhan niitä! Kuten esim. silloin tällöin pilkahtava aurinko ja kuvan kaltaiset illat.



Tai sitten linnut. Kaikenlaiset. 





Lintulaudalle viherpeipot tulevat aina parvina ruokailemaan. Katselen niitä olohuoneen ikkunasta virkkaustuolista. Tuolin olen asettanut niin, että näen siitä lintulaudan. Aina kun näen siellä liikettä, nostan katseeni virkkuutyöstä ja seuraan siivekkäiden puuhia hetken.

Pihalle laitetut valot, lyhdyt ja kynttilät näyttävät kauniilta tummassa säässä. Puhumattakaan sisällä poltettavista kynttilöistä ja takkatulen lämmöstä!

Kuten otsikoon kirjoitin: olen hämärässä viihtyvä synkiö ja siksi marraskuukaan ei saa minua apeaksi. Ja  sää on minulle pukeutumiskysymys. Määritelmä synkiöstä ei ole omani vaan sen keksi kaltaiseni ihminen. 

Viihdyn myös valoisassa. Tämä kerrottakoon epäilijöille.

Miljoonasade on tehnyt marraskuusta laulunkin: 

Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan päivät niinkuin varisparvi raahautuu
mua vaivaa ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä voi yksinäisen miehen viedä marraskuu

Laulun sanat eivät varsinaisesti sovi minulle (minulla ei esim. kaljakorit kilise), mutta marraskuusta se kertoo.

Tervetuloa uudet lukijat!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kuusi kuvaa kesästä - teemana valokuvaus


 
Sain haasteen Tuulalta,  Maalaiskaupungin piha-blogista. En ole kummoinenkaan valokuvaaja. Usein otan kuvia ihan vain puhelimella. Ne paremmat kuvat blogissani on otettu vähän paremmalla kamerallakin ja kuvaajakin on minua parempi.

Ylhäällä olevan kuvan valitsin siksi, että siinä on mökkielämän tärkeitä elementtejä: järvi, laituri ja soutuvene. Ilman niitä ei olisi haluaamani mökkielämääkään!

 Istutin pari vuotta sitten punahattujen taimia mökkipihaan. Viime kesänä ne kukkivat komeasti ja 
hyönteiset pörräsivät niissä. Se olikin tavoitteeni!
Tämän kuvan valitsin siksi, että siinä on suosikkilintuni punarinta. Niitä onneksi mökkipihassa näkyy ja niiden tiksutus kuuluu vielä myöhään syksyllä.


 Olen heikkona sumukuviin! Ja kun kuva on vielä omalta järveltä. Siinä syy tämän kuvan valitsemiseen.

Suihkulähde on tärkeä osa kotipihaani. Solinaa kuunnellen on kiva pihassa puuhailla! Tässä kuvassa suihkulähteen aukosta näkyy kivikkopihaani muutenkin.

Kivikkopihaani sopivat vain tietynlaiset kasvit. Mehikasvit ovat juuri oikeanlaisia sinne. Idean mehikasveista sain aikanaan Versoja vaahteramäeltä-blogista.

Haastan mukaan hyviä valokuvia ottavan Nettimartan.

Haasteen säännöt:
Postaa kuusi kuvaa kesästä ja kerro miksi juuri ne kuvat haluat julkaista.
Tarkoitus on kertoa mikä kuvissa itseä viehättää.
Jokainen on varmasti tyytyväinen johonkin otokseen.
Eli nyt surutta saa itseään kehua, pois turha vaatimattomuus!
Lähetä haaste eteenpäin yhdelle tai useammalle.
Halutessasi voit kommentoida linkin kera Tuplasti terapiaa blogiin, jossa listataan haasteeseen osallistuneet.
Lisänä haasteessa vielä yksi eksra:
Ilmoita kommentoidessasi Tuplasti terapiaa- blogiin  saako kuvasi julkaista postauksessa,
(ilmoitetaan kenen kuva, tietysti)
johon kerätään yksi kuva jokaiselta osallistuneelta.
Postaus tulee sitten joskus myöhemmin.
Tässä Puutarhaterapiaa-linkki:https://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2018/11/kuusi-kuvaa-kesasta-teemana-valokuvaus.html

Tervetuloa uudet lukijat!

perjantai 9. marraskuuta 2018

Kuolinsiivousta

 Oletteko kuulleet termin kuolinsiivous? Minäkin kiinnitin termin ilmestymiseen vasta pari vuotta sitten huomioita. Se tarkoittaa sitä, että ihminen jo eläessään käy varastojaan läpi eikä jätä kaikkea perikunnan siivottavaksi. Järjestelee tavaroitaan, vie kirpputoreille, keräysastioihin ja heittää roskiin. Perikuntaa varten ihan reilua toimintaa. Eikö? Ainakin minun mielestä.


Koska olen hyvin järjestelmällinen ihminen muutenkin, olen tehnyt kuolinsiivousta jo yli vuoden ajan aina silloin tällöin vähän kerrassaan. Sillä eihän tiedä, milloin sitä siirtyy toisille siivousmaille! Tiedoksi, ettei minulla ole tiedossa mitään syytä, että se tapahtuisi pian!


Täytyy sanoa, että on sitä säästänyt kaikenlaista! Suurin syy täysiin kaappeihin on, että minullahan oli pieni käsityöyritys. Sen jäljiltä on vieläkin tavaraa. Olen lahjoittanut erilaisia papereita ja kankaita tuttavien  lapsille askartelua varten. Ja myös ystävät ovat saaneet käsinsitomiani kirjoja ym käyttöönsä. Mutta enhän voi loputtomiin työntää varastojani ystävieni hoteisiin! Olen myynyt papereita ja viimeksi ison paperileikkurin nettikirppiksessä. Vienyt keräyslaatikoihin ja kyllä - heittänyt ihan suoraan roskiin.


Minulla on vielä paljon erivärisiä ja laadukkaita (Mulberryt, banaanipaperit ym) papereita ja kartonkeja, joista haluan päästä eroon. Joissakin paperiarkeissa kulmat hieman kääntyneet, mutta arkit ovat niin isoja että käyttökelpoista paperia on vielä paljon. Voin antaa vaikka ilmaiseksi, koska mieluummin niin kuin heittäisin roskiin. 


Jos erilaiset paperiarkit ja kartongit kiinnostavat annan niitä pois. Jos
haluat niistä jotain maksaa, niin en vastaankaan laita. Mutta ilmaiseksikin saa.  Postittamaan en näitä ala. Ne pitää hakea kotoani. Koti sijaitsee nykyisin Kanta-Hämeessä. Sähköpostilla voi tiedustella tarkemmin: hanne ... sininenhuone. net.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Jos metsään haluat mennä nyt...


Tornista katsottaessa meidänkin talon ympäristö on näin metsäinen!
 

Kun tiirailin kuvaa tarkemmin, löysin meidän naapuritalot kuvasta. Meidän talo jää noiden kuusien taakse. Täällä päin kasvaakin tosi komeita kuusia!

Olin koiran kanssa metsäkävelyllä, kun oli vielä aamupäivällä hieman pakkasta. Polut olivat kuivat ja hyvät kulkea. Koira juoksi pääosin edellä mutkia tehden ja kaikkea haistellen.

Olen kouluttanut sitä varmistamaan, että minä tulen perässä. Kääntyi välillä taakse katsomaan, että minä olen siellä.  Kehuin sitä ja se tuli usein lunastamaan palkan minulta!

Osassa metsää on pitkospuut. En pidä niillä kävelemisestä yhtään. Mieluummin olen kävellyt niiden vieressä, jos maa ei ole ollut ovin märkää.

Olin metsäkävelylle lähdettäessä kärttyinen. Mutta siellä polkuja risteillessä huomasin vähitellen pahantuulisuuden katoavan. Kotiin tullessa olinkin jo ihan kelvollisella mielellä. Eikä vähiten tottelevaisen koiran takia! Metsä on ihana paikka. Ymmärrykseni mukaan nämä meidän lähimetsät tulevat jatkossakin säilymään. Hyvä niin!  Onneksi näitä meillä Suomessa vielä on eikä kaikkea ole avohakattu. Näinhän oli asian laita äskettäin vierailemassani Irlannin maassa.  Onni on asua näiden suomalaisten metsien keskellä!

Koirahan teki mutkitellessaan paljon pidemmän lenkin kuin minä. Ja senkin koko ajan juosten. Se olikin lopun päivää hyvin uupunut. Ja onnellinen, luulisin.

Tässä lähellä on myös äskettäin nimetty Sibelius-metsä.

Mäntymetsä on suosikkini, mutta ei tällainen koivumetsä varsinkin kevään kynnyksellä ole sekään hullumpi. Kaikkein eniten tykkään ehkä sellaisesta vähän synkästä peikkometsästä.


Olen hieman ärsyyntynyt sellaisiin luonnosta täysin vieraantuneisiin ihmisiin. Hehän eivät pysty kulkemaan metsässä kun siellä ei ole asfaltoituja teitä! Sen sijaan on kapeita polkuja, joissa puiden juuret ja kivet haittaavat kulkemista. Kauheata! Ja kaikki metsän pedot voivat hyökätä päälle!