keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kuusi kuvaa kesästä - teemana valokuvaus


 
Sain haasteen Tuulalta,  Maalaiskaupungin piha-blogista. En ole kummoinenkaan valokuvaaja. Usein otan kuvia ihan vain puhelimella. Ne paremmat kuvat blogissani on otettu vähän paremmalla kamerallakin ja kuvaajakin on minua parempi.

Ylhäällä olevan kuvan valitsin siksi, että siinä on mökkielämän tärkeitä elementtejä: järvi, laituri ja soutuvene. Ilman niitä ei olisi haluaamani mökkielämääkään!

 Istutin pari vuotta sitten punahattujen taimia mökkipihaan. Viime kesänä ne kukkivat komeasti ja 
hyönteiset pörräsivät niissä. Se olikin tavoitteeni!
Tämän kuvan valitsin siksi, että siinä on suosikkilintuni punarinta. Niitä onneksi mökkipihassa näkyy ja niiden tiksutus kuuluu vielä myöhään syksyllä.


 Olen heikkona sumukuviin! Ja kun kuva on vielä omalta järveltä. Siinä syy tämän kuvan valitsemiseen.

Suihkulähde on tärkeä osa kotipihaani. Solinaa kuunnellen on kiva pihassa puuhailla! Tässä kuvassa suihkulähteen aukosta näkyy kivikkopihaani muutenkin.

Kivikkopihaani sopivat vain tietynlaiset kasvit. Mehikasvit ovat juuri oikeanlaisia sinne. Idean mehikasveista sain aikanaan Versoja vaahteramäeltä-blogista.

Haastan mukaan hyviä valokuvia ottavan Nettimartan.

Haasteen säännöt:
Postaa kuusi kuvaa kesästä ja kerro miksi juuri ne kuvat haluat julkaista.
Tarkoitus on kertoa mikä kuvissa itseä viehättää.
Jokainen on varmasti tyytyväinen johonkin otokseen.
Eli nyt surutta saa itseään kehua, pois turha vaatimattomuus!
Lähetä haaste eteenpäin yhdelle tai useammalle.
Halutessasi voit kommentoida linkin kera Tuplasti terapiaa blogiin, jossa listataan haasteeseen osallistuneet.
Lisänä haasteessa vielä yksi eksra:
Ilmoita kommentoidessasi Tuplasti terapiaa- blogiin  saako kuvasi julkaista postauksessa,
(ilmoitetaan kenen kuva, tietysti)
johon kerätään yksi kuva jokaiselta osallistuneelta.
Postaus tulee sitten joskus myöhemmin.
Tässä Puutarhaterapiaa-linkki:https://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2018/11/kuusi-kuvaa-kesasta-teemana-valokuvaus.html

Tervetuloa uudet lukijat!

24 kommenttia:

  1. Kuvasi olivat kuin oma sielunmaisema. Kiitos haasteesta, nappaan se enemmän kuin mielelläni.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, kun vastasit haasteeseen. Aivan erityisesti pidin järvikuvista, aivan ihania.

    VastaaPoista
  3. Nettimartta:ajattelinkin, että hyvänä valokuvaajana voisit innostua!

    VastaaPoista
  4. Tuula:järvi ON ihana asia kesässä!

    VastaaPoista
  5. Postauksesi innoittamana osallistuin minäkin (oma-aloitteisesti!) tähän haasteeseen.

    VastaaPoista
  6. Kristiina K: täytyypä käydä katsomassa!

    VastaaPoista
  7. Ihania! Kiva kun vastasit haasteeseen!

    VastaaPoista
  8. Hyviä kuvia! Sumukuva on suosikkini, siinä on ihana tunnelma!

    VastaaPoista
  9. ihanat valinnat! Punarinta ja sumu ovat erityisesti minun suosikkejani.

    VastaaPoista
  10. Sumu ja usva ovat aivan taianomaisia kuvattavia. Kiitos upeista kuvista, tykkäsin niistä kaikista!

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia, turhaa vaatimattomuutta havaittavissa:) Suloinen punarinta!

    VastaaPoista
  12. Minna:sumukuvat olen yleensäkin kauniita!

    VastaaPoista
  13. Sirkku:kiitos, ne parhaat kuvat ovat minua paremman kuvaajan ottamia.

    VastaaPoista
  14. Niin kesäistä, söpö punarinta!

    VastaaPoista
  15. Gitta:punarinnat ovat aina söpöjä!

    VastaaPoista
  16. Hianot kuvat! Mökkielämän elementit kohorillaan. Punarintoja o hauska seuraalla. Non useen nii kesyjäki, että meinaavat jalakoohi jäärä.

    VastaaPoista
  17. Navettapiika:meilläkin oli toissa kesänä niin kesy punarinta, että sai oikein varoa, ettei päälle astu tai heitä lapiollisen multaa sen päälle, kun se kyttäsi vieressä minun kaivaessa ojaa!

    VastaaPoista
  18. Tutulta kuullostaa. Blogini kuvat tulee napsittua lähes kokonaan puhelimella, vaikka parempikin kamera olisi. Puhelin on vain niin helppo, kun kulkee yleensä kokoajan mukana. Tuo suohkulähde on hieno!

    Laitoin sinulle haasteen blogissani. Toivon mukaan ei tule liian pikaisesti heti tämän jälkeen :)

    VastaaPoista
  19. Pihan vuosi:puhelin on tosiaankin vähän liiankin helppo, mutta onkos sillä niin väliä? Hienompia kuvia saisi hienommalla kameralla.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!