lauantai 26. tammikuuta 2019

Blogi ja minä


Olen joskus ollut sitä mieltä, että postaan tänne blogiini vain puutarhasta. Aikomus peruttu moneen kertaan, sillä nyt sydäntalvella ei pihasta ole muuta raportoitavaa kuin linnut ja lumityöt! Nyt valaisen hieman tapaani bloggailla.

Kirjoitan blogiaiheita joskus vain otsikkotasolla varastoon, kun näen toisten blogeissa kiinnostavia aiheita. Näitä sitten kirjoitan valmiiksi ja julkaisen, jos siltä tuntuu. Väillä  käytän julkaisemiseen ajastusta. Yleensä kuitenkin julkaisen tekstit aamuvarhain ihan 'livenä' aamuvirkku, kun olen.

Otan kuvia pääasiassa puhelimella. Meillä on perheessä ihan ammattitasoa oleva järjestelmäkamera. Niin ammattitasoa, etten osaa sillä kuvata! Joskus pyydän ottamaan tällä kameralla parempia kuvia käyttööni. Aikaisemmin minulla oli Nokia Lumia puhelimena. Mielestäni sillä sai parempia kuvia kuin nykyisellä iPhonellani. Mutta näillä mennään!

Olen hyvin järjestelmällinen ihminen. Puran ottamani kuvat iCloudista tietokoneeni hakemistoon 'Talletetut'. Jos ne mielestäni ovat säilyttämisen arvoisia vien ne hakemistoihin, joita minulla on kymmeniä!  Siellä on omat loosit ruokaohjeille, käsityölle, kotipihalle, mökkipihalle ym kaikelle mahdolliselle. Kaikissa on vielä alihakemistoja. Esim. mökkipihassa on alihakemisto kukkapenkit, jonka alihakemistoina jokainen nimetty kukkapenkki vielä erikseen. Esim. mökkipihan Eteläpenkki on yksi alihakemisto. Kotipihan hakemistoina on esim. kasvit, kivet esineet, rakennelmat ym. Näitä kaikkia hakemistoja siivoan silloin tällöin tuhoten huonoja kuvia.

Yritän bloggailla turvallisesti. En koskaan kerro etukäteen, jos esim. lähden matkalle. Tai koska menen mökille tai mökiltä kotiin. Kotona meillä on hälytysjärjestelmä turvaamassa kutsumattomilta vierailta. Silti olen varovainen. Kauhistuttaa esim. Facebookin Mökkiryhmässä, kun ihmiset laittavat sinne kuvia kartasta ja siinä mökin sijainti! Tai kertovat, koska ovat mökillä ja koska kotona. Joku on yrittänyt heitä valistaakin, mutta ei mene perille. Ihmettelevät vaan, että kuka heistä olisi kiinnostunut! Luonnollisesti myös tietokoneen virustorunta on ajantasalla.

Postaan blogiin tästä kotipihasta, josta on vähemmän kerrottavaa kuin mökkipihasta. Tämä on paljon pienempi ja kukkapenkeistä ei ole kerrottavaa, kun niitä ei ole!


Paljon suuremmalta mökkipihalta kukkapenkkeineen onkin paljon enemmän sanottavaa! Muutama vuosi sitten aloin omaksi yllätyksekseni tehdä kukkapenkkejä. Enkä ole katunut! Olen jopa saanut siellä kasvit pääosin viihtymään. Teiltä olen välillä neuvoja kysellyt ja saanut. Kiitos!

Käyn välillä läpi blogiluetteloa. Joitakin uusia blogeja olen lisännytkin sinne. Luen melko ahkerasti kirjoituksianne!  Poistan listalta sellaiset blogit, joille lukijat tuntuvat olevan aivan yhtä tyhjän kanssa. Tuskin jäävät minua kaipaamaan! Itse olen melko ahkera kommentoija. Ymmärrän, ettei kaikilla ole aikaa. Mutta jos kerran pitää blogia voisi lukijatkin huomioida. Ilman lukijoita blogin pitäminen on turhaa! 

Minulla oli tämä blogi aikaisemmin linkitettynä Facebookiin omaksi sivukseen. Jotenkin en vaan tuntenut sitä omakseni, vaikka Facebookissa ahkerasti vierailenkin.

34 kommenttia:

  1. Oletpa ihailtavan järjestelmällinen 😆

    VastaaPoista
  2. HennaMar:juu, aika järjestelmällinen olen!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen yrittänyt järhestellä kuviani aiheittain, mutta huono tietokoneen käyttäjä kun olen niin en oikein osaa sitä tehdä ja kärsivällisyyttä ei tahdo riittää opettelemiseen. Olen sellainen ihminen että jos jokin ei heti onnistu niin sitten helposti annan homman olla. Sitä kuuluisaa sisua minulla ei ole juuri ollenkaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Tuosta lukijoiden välittämisestä vielä sanoisin että minua harmittaa suunnattomasti sellainen kun jotkut bloggaajat ajanpuutetta syyttäen eivät vastaa kommentteihin kuin joskus aikojen päästä. Ja kuitenkin ovat sillä ajalla ehtineet tehdä useampia uusia postauksia!

    VastaaPoista
  5. Kristiina:en minäkään mikään kovin kärsivällinen ihminen ole tosiaankaan! Tietokoneen käyttö minulle melko tuttua aikaisemman työnikin vuoksi. Minua harmittaa nämä välinpitämättömät bloggaajat niin paljon, että karsin heitä pois. Sinähän vastaat kyllä! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  6. Olen sinun ja Kristiina K:n kanssa samaa mieltä bloggaajien välinpitämättömyydestä. Minä en ole lähtenyt karsimaan blogiluettelostani sellaisiakaan blogeja, joista vastausta kommentteihin saa odotella pitkään, jos postauksissa on minua kiinnostavia aiheita. Harvemmin kyllä kommentoin mitään sellaisiin, joista tiedän, että vastausta saa odotella. Yleensäkin kommentoin silloin, jos minulla on jotain sanottavaa postauksesta. En oikein välitä sellaisesta tyylistä, että käydään joka kerta toivottelemassa vain hyvää viikonloppua tai vastaavaa sen toivossa, että kävisin vastavuoroisesti kommentoimassa. Välillä pitää löytyä aikaa kommentoida edes parilla lauseella. Kyllä ne hyvän päivän toivotuksetkin tuntuvat mukavalta, mutta aika äkkiä huomaa, jos jollain ei ole koskaan muuta sanottavaa postauksen sisällöstä. Taisipa mennä vähän avautumisen puolelle tämäkin kommentti :D Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Minun blogi syntyi kanadanruusujen kestävyyskokeen dokumentaatioksi, mutta hommahan lähti heti lapasesta. Nyt blogissa on kaikkea maan ja taivaan väliltä :) Koko blogihan kuolisi talviajaksi, sillä pelkkä lumen syvyys ja pakkasasteet eivät ole niin kiinnostavia asioita, että niitä kerta toisensa jälkeen kukaan kävisi lukemassa.

    Olet kyllä tosi järjestelmällinen tyyppi, minulla olisi aiheesta paljon opittavaa. Erilaisuus on kuitenkin rikkautta (... ja muita epämääräisiä selityksiä omalle saamattomuudelle!).

    Lukijoiden kommentit ovat minustakin tosi kivoja, ja ne usein laajentavat aihepiiriä erilaisilla kokemuksilla.

    Hauskaa viikonloppua sinne! Nyt pidellään pakkasia, mikä vanhan kansan tiedon mukaan tietää heinäkuussa helteitä.

    VastaaPoista
  8. Voi kun olis ittekki nuan järiestelmälline. Tai oon mä joskus, joirenki asiooren kohoralla. Aluuksi tein kuville erilaasia kansioota, mutta nykyysin otan kuvien seasta pois vaan muut ku puutarhakuvat omihin kansioohin. Niitei palio oo :D Puutarhakuvat on vaan kuukausittaasis kansioos, koska kuvista on mukava nähärä kesän kuluku. Jos tartten jonku kasvin kuvaa, tiärän suurinpiirteen mistä hakia.

    VastaaPoista
  9. Oli mukava lukea blogin tekemisestäsi.
    Kuvia järjestelen itsekin omiksi kansioiksi. Näin talvella käyn niitä läpi ja poistelen huonot/ylimääräiset otokset. Löytyy helpommin ne tarvittavat.
    Aika ajoin minäkin tutkailen seuraamiani blogeja ja olen poistanut sellaisia, joita ei ole päivitetty pitkiin aikoihin, tulee tilaa uusille kivoille. Liikakaan ei voi seurata, kun pitäisi ehtiä käydä kaikkien blogeissa ja ehtiä myös jättämään edes muutama sana käynnistään.
    Yritän vastailla saamiini kommentteihin, jos ei heti, niin kuitenkin jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  10. Tita:niinhän se on, että blogi on alkujaan jotain muuta, miksi se lopulta muodostuu. Ei lumen syvyydestä jaksa viikko toisensa jälkeen lukea! Erilaisuus on rikkautta:ole sinä tuollanen, minä olen tällainen!

    VastaaPoista
  11. Minna:minä karsin näitä blogeja! Samoja havaintoja minulla. Kyllä minä blogitekstin aina luen, jos sitä jotenkin kommentoin. Ainahan ei ole mitään sanottavaa siihen.

    VastaaPoista
  12. Navettapiika:jokainen luo oman systeeminsä, mikä on itselle hyvä.

    VastaaPoista
  13. Maatuska:samat on systeemit sinulla!

    VastaaPoista
  14. Onpa hauska kuulla, kuinka kukin näitä postauksia ja aiheita kehittelee. Minä luon myös pohjia uusille jutuille satunnaisesti, kun aihe tulee eteen. Kun on aikaa, teen pari juttua lähes valmiiksi ja jaan niitä sitten sopivasti. Välillä tulee eri syistä pitkiäkin taukoja ja anteeksi - myös kommentit ovat välillä vähissä.
    Kunnoitettavaa tuo tallennus- ja järjestelysysyteemisi. Jos kaikki olsi noin hyvässä järjestysessä, voisin jutunkin tehdä nopeammin kuvien löytyessä. Blogisi on oikein kiinnostava!

    VastaaPoista
  15. Pirkko Kovero:Varastin idean tähän postaukseen joltakin toiselta. Tämäkin on ollut odottamassa raakileena julkaisua jo jonkin aikaa. On hyvässä järjestyksessä minulla hakemistot. Hermostuisin, jos pitäisi etsiä kuvia jostain epämääräisestä paikasta. Kiva, jos pidät blogia kiinnostavana. Itseä se aina askarruttaa!

    VastaaPoista
  16. Mukavaa se on laittaa talvisin jotain muutakin kuin puutarhajuttuja. Ainakin itse kun olen lukijana muissakin kuin puutarha blogeissa niin niistä saa sitten kivoja vinkkejä muuhunkin ja jollei muuta niin ihailla muiden tekosia. Ja ehkä hekin löytävät jotain vuorostaan koska kaikilla ei ole edes puutarhaa. Olet sinä järjestelmällinen. Minä olen myös mutta en näissä listaamis asioissa. Kiitos tästä postauksesta.

    VastaaPoista
  17. Ihailtavaa järjestelmällisyyttä sinulla.
    Olen itsekin melko varovainen turvallisuusasioiden suhteen, enkä myöskään kerro etukäteen matkoille tai mökille lähdöstä, vaikka meillä on tosi hyvät ja toimivat hälytysjärjestelmät.
    Olet ollut tosi pitkään kiva ja uskollinen blogikaveri. Kiitos sinulle siitä. ❤️

    VastaaPoista
  18. Kruunu Vuokko:kiitos kauniista sanoistasi!

    VastaaPoista
  19. minä haluaisin olla yhtä tarkka kuin sinä! Facebook sivua blogille olen miettinyt, mutta vielä en osaa sanoa olisiko minua vai ei... Pitää miettiä.
    Itselläni on muistikirja johon kirjoitan ideoita ja ajatuksia joita haluan kirjoittaa. Aina ideat ei päädy blogiin asti.

    VastaaPoista
  20. Tanja:Ehkä sinä olet sitten jossain toisessa asiassa minua taitavampi.Onhan niitä ideoita hyvä kirjata muistiin myöhemmin käytettäväksi.

    VastaaPoista
  21. Ihania nuo sinun taideteoksesi! Onko sinulla ollut näyttelyä?

    VastaaPoista
  22. Hyvä, että valistat tuttujasi noista turvallisuusasioista. Ei ole fiksua somessa kertoa, milloin on poissa kotoa ja siten julkisesti tiedottaa "ovien olevan avoinna". Se ei ole turhaa epäluuloisuutta vaan järkevää omaisuuden turvaamista.
    Itsekin olen profiloitunut puutarhabloggariksi, mutta elämää on puutarhan ulkopuolellakin. Näin talvisin puutarha-aiheet ovat kortilla ja silti halu kirjoittaa tallella. Mukavaa, että blogeja on niin monenlaisia ja jokaisen blogi persoonallinen.
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  23. Mun kuvien arkistointisysteemissä olis kehitettävää! Ehkä munkin pitäisi tehdä tästä aiheesta postaus jos saisin täsmävinkkejä. Kiva lukea muiden systeemeistä.

    VastaaPoista
  24. Minullakin on kansiot kaikille kuville ja blogille vielä erikseen omansa. Mutta kun aloin pitämään blogia, kuvamäärä räjähti käsiin ja paljon on kuvia odottamassa jatkokäsittelyä. Talvellahan olisi enemmän aikaa, mutta ei nuo puutarha ja luontokuvat ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Läheiset ihmiset ja kuvat heistä ovat niitä lopullisesti säästettäviä kuvia. Minusta.
    Olisi aivan ihanaa, jos minulla olisi ammattitasoinen järjestelmäkamera käytössäni, mutta sen aika ei ole nyt (rahalle muuta käyttöä). Mutta hyvällä kännykkäkamerallakin saa ihan hyviä kuvia, sillä kuvaaminen on enemmän korvien välissä oleva asia. Se, mitä siellä korvien välissä on, on tärkeintä.

    VastaaPoista
  25. Nettimartta:on minulla pienimuotoinen näyttely ollut. Ja minähän olen kuvittanut 7 muistikirjaa. Kiva, jos tykkäät vaikka tyylini on aina ollut naivistinen.

    VastaaPoista
  26. Between:Ei voi kuin ihmetellä, kun jotkut ovat niin luottavaisia täällä somessa! Onneksi blogeja on monenlaisia!

    VastaaPoista
  27. Eeva Viherrin:no, teepä postaus! Silloin tulee itsekin ehkä miettineeksi kuin ulkopuolisena asioita.

    VastaaPoista
  28. Blue Tit: ennen meillä oli hyvä järjestelmäkamera, jolla pystyin ottamaan kuvia. Nyt meni liian vaikeaksi. Meillä noita kaikkia matka-ym kuvia on tuhatmäärin!

    VastaaPoista
  29. Huh, heti tarkistin että olen listoilla :D Eipä vaan, joskus ei ole oikein aikaa. Tykkään että blogiini kommentoidaan ja pääsääntöiseti niihin vastaan, mutta vastavierailulla ei välttämättä ehdi kommentoida.
    Olen seurannut blogiasi jo pitkän aikaa, enkä ole pois lähtemässä :)

    Muutoin oma elämäni ja sen myötä blogini (uuden aloittaminen, sen sulkeminen ja vanhaan palaaminen) on tässä sekoittanut niin monen lukijan pään, että ihme ettei suurin osa hävinnyt...

    VastaaPoista
  30. Pirjo:olet toki ja pysyt! Jos elämässä tapahtuu suuria mullistuksia ei blogin pitäminen silloin ole se ykkösjuttu. Kun asiat taas järjestyvät, muutaman lukijan kyydistä putoaminen on aika pikku juttu!

    VastaaPoista
  31. Oletpa järjestelmällinen. Minullakin on eri kansioita ja yritän pitää kuvat jonkinlaisessa järjestyksessä.
    Oma blogi historiani on todella lyhyt, puoli vuotta. Aloitin ajatuksella, että kirjoitan ja tallennan kuvia oman pienen pihani kehittymisestä ja muuttumisesta. Mutta kuten arvata saattaa, juttu karkasi käsistä. Vaikka olen määritellyt omani puutarhablogiksi, juttua alkoi tulla paljosta muustakin.
    Itseäni ei häiritse lukea ns. puutarhablogeista muustakin. Luen mielläni blogeja ja yritän kommentoida, jos tuntuu että on sanottavaa aiheesta. Samoin yritän vastata mahdollisimman pian kommentteihin.
    Jos vielä jatkan tästä tulee romaani, eikä kommentti.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista! Tulehan toistekin!