perjantai 11. toukokuuta 2012

Pihan hoidosta



Kuvassa näkyy osa pihasta sisältä katsottuna. Siellä pihaa odotelee tekijää.
Kun aloitin tätä sorapihalla emännöintiä, yritin monesta paikasta kysellä, että miten siitä saa lehdet ym roskat pois. Viherpalstoilla moinen sorahirvitys ei kiinnostanut eikä kukaan viitsinyt vastata.

Tavallisella haravalla ihan turha yrittäkään saada syksyn lehtiä pois. Sora tulee lehtien mukana. Jouduin nöyrtymään ja hankkimaan lehtipuhaltimen. Olen aina inhonnut noita meluavia härveleitä. Nyt olen sitten itse sellaisen omistaja! Yritän hienotunteisesti meluta päivällä, kun suuri osa ihmisistä on töissä. En möykkää koskaan viikonloppuisinkaan. Sellainen puhallin on hyvä, jossa saa suuntaa vaihtaa: välillä imee, välillä puhaltaa. Puhallan ensin roskat johonkin nurkkaan esim, josta imaisen ne pois.

Harja, jossa on pitkät karheat harjakset, sellaisella saa myös jonkin verran otettua. Nyt keväällä lakaisin sora-aluetta ja sillä konstilla risuja ja lehtiä poistettua talven jäljiltä pihalta.

Kun terassimme on joskus valmiita jää sora-aluetta silloin vähemmän. Jäljelle jäävään osaan tulee vielä kivi- ja puupolkuja, jotka entisestään pienentävät sora-aluetta.

Postasin tästä aiheesta, kun joku kommentoija kysyikin, miten roskien poisto tällaiselta pihalta onnistuu.

Perinteisen nurmikkopihan kanssa olisin päässyt paljon helpommalla. Ei olisi niin monta pulmaa ratkaistavana. Mutta luulen, että kun tämä on valmis olen tyytyväinen tekemääni ratkaisuun. Vielä ei ainakaan kaduta.

10 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Tuli mieleen, että on ranskalainen puutarhatyyppi, jossa käytetään paljon soraa ja kiviä. Kun ehdin, niin täytyy tutkia asiaa, minuakin alkoi kiinnostamaan. Minulla on joitakin kivireunuksia ja täytyy myöntää, että välillä menee hermot, kun kivien välissä on aina lehtiroskaa.

Hortensia kirjoitti...

Minä poimin kiveyksiltä ja soralta lehdet käsin ja survon ne perennojen ym. alustalle maatumaan kivikkoon. Työläs tapa, mutta toimii. Lehtipuhallin onkin kiva idea tuohon.

pirkko kirjoitti...

Lehtipuhallin on tosiaan ihan ehdoton. Vaikka niin minäkin sitä meteliä karttaisin.

Ranttulan Annu kirjoitti...

En tiennyt, että se puhallin toimii imurinakin. Syksyn hankintalistalla!!

Vilma kirjoitti...

Sussi: En minäkään aina nyppimättä selviä, jos lehdet ovat tiukasti kivien välissä.

Vilma kirjoitti...

Hortensia: Käsipelillä minäkin joudun silti siistimään jonkin verran.

Vilma kirjoitti...

Pirkko: Lehtipuhallin - en olisi ikinä uskonut sitä käyttäväni. Olen aina inhonnut 'ukkoja' jotka kulkevat kuulokkeet korvilla ja puhaltavat lehtiä hirveällä metelillä.

Vilma kirjoitti...

Ranttulan Annu: ehdottomasti kannattaa ottaa sellainen, joka toimii 'molempiin suuntiin'.

Mari kirjoitti...

Itse olen aina vähän naurahtanut kun näkee esim. kaupungin työntekijöitä lehtipuhaltimen kanssa. Haravoihan joku jopa ruohonleikkurilla jonka perässä on keräyskärry :)
Mutta sinun pihaasi puhallin on varmasti oikeassa paikassa!

Anonyymi kirjoitti...

Minä myös haaveilen kivi ja sorajutuista pihallemme. Eka kesä tulossa muuton jälkeen uudessa kodissa ja pää pursuaa ajatuksia mitä voisi tehdä.